Kevät Fuengirolassa osa 3

Aurinko laskee oikealla puolellani olevien vuorten taa ja värjää parhaillaan taivasta keltaisen ja oranssin eri sävyillä. Alhaalta kaikuu lasten jalkapallopelin huudahduksia ja linnut ovat aloittaneet iltakonserttinsa ja -lentonsa. Lämmin päivä alkaa hiljalleen mukavalla tavalla viilentyä. Olin aikeissa mennä suihkuun, mutta päätinkin jättää sen aamuun. Kuunnella mieluummin perjantai-illan ääniä ja kirjoittaa kuulumisia.

Tulimme Virvan kanssa muutama tunti sitten Nerjasta, jossa vietimme yhden yön. Nerja oli yksi niistä kohteista, jotka halusin tällä samalla reissulla nähdä. Paljon muitakin oli, mutta tässä on käynyt nyt vähän niin, että mitä enemmän olen täällä Fuengirolassa, sitä vähemmän haluan lähteä täältä pois. Nerja oli kyllä tosi kaunis ja ehdottomasti vierailun arvoinen, mutta Fuengirolaan verrattuna huomattavasti esteellisempi. Jos olisin lennähtänyt Suomesta suoraan sinne, se ei olisi ehkä korostunut niin paljon, mutta koska täällä kaikki on niin helppoa, Nerjan kynnykset, kiertotiet, epätasaiset kadut ja jyrkät mäet turhauttivat erityisen paljon. Tiesin kyllä ennakkoon aika hyvin mitä odottaa, mutta silti. Fuengirolasta Nerjaan on 90 km. Täältä ei ole suoraa julkisen liikenteen yhteyttä, vaan menimme ensin junalla Málagaan ja sieltä bussilla Nerjaan noin 1,5 h. Kirjoitan tuosta bussikokemuksesta ja Nerjasta vielä omat juttunsa. Tärkeä havainto oli kuitenkin se, että tuntui erityisen hyvältä tulla takaisin tänne.

Nerjaa kuvataan usein jotenkin autenttisena andalusialaisena kaupunkina ja Fuengirolaa taas, no pienois-Suomena. Minä näen ja aistin jotenkin päivä päivältä enemmän kuitenkin Fuengirolan espanjalaista arkea, paikallista tunnelmaa ja rauhallisuutta. Nerjassa taas silmiin pistivät suuret brittituristien ja ruotsalaisten turistien määrät, eikä joukkoon tuntunut sekoittuvan ollenkaan paikallisia. No toki sielläkin pitäisi sukeltaa ajan kanssa syvemmälle, nyt keskityimmekin vain turistien suosimiin alueisiin. Joka tapauksessa ajattelen, että Fuengirolasta luodaan uutisissa liian yksipuolista kuvaa, mikä vaikuttaa myös ihmisten mielikuviin. Kyllä minäkin täällä otan välillä ilon irti suomalaisista palveluista ja olen käynyt jo useamman kerran Mummola-leipomossa ostoksilla ja kerran myös Martin Kunnossa fysioterapiassa (tästäkin lisää myöhemmin). Silti joka päivä lumoaa tämä espanjalainen tunnelma.

Edellisessä kirjoituksessani kuvailemani huonot säät ovat vaihtuneet täysin päinvastaiseen. Pilviä ei ole näkynyt aikoihin ja lämpötila on ollut päivittäin yli kahdenkymmenen. Viime viikonloppuna oli tosin taas vähän calimaa eli Saharan hiekkaa ilmassa. Viikon täällä viettäneet vanhempani saivat nauttia erinomaisista lomasäistä. Oli ihanaa, kun he olivat täällä ja itsekin pääsin hyvin usein lomatunnelmaan, vaikka töitä samalla teinkin. Kävimme muutaman kerran ravintolassa syömässä (maininnan saa erityisesti rantakadulla sijaitsevan Primavera-ravintolan pizzat) ja grillasimme useampana iltana kalaa täällä omalla terassillamme. Kalafileet grillissä alkavat hiljalleen muodostua grillispesiaaliteetikseni. Avustajani Jennin kanssa kävimme Jennin viimeisenä päivänä täällä lounaalla Bodega Charolais -ravintolassa, joka on saanut maininnan myös Michelin-oppaassa. Tykättiin! Jennin seuraaja Virvakin on ehtinyt olla täällä jo kokonaisen viikon ja jatkaa vielä ensi tiistaihin saakka.

Tiistaina saattelimme vanhempani junalla lentokentälle ja jatkoimme vielä muutamaksi tunniksi Málagaan. Kiertely jäi nyt vähemmälle, sillä etsimme terassin, jossa pystyin syömisen lomassa osallistumaan etäkokoukseen. En muista, olenko kertonut, että toimin tällä hetkellä Suomen sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen joukkueenjohtajana. Joukkueemme on lähdössä ensi viikolla Italiaan turnaukseen ja vaikka en pääse nyt mukaan, hoidan tehtäviä täältä käsin ja hoidettavaa onkin riittänyt melkoisesti. Yritän parhaalla mahdollisella tavalla yhdistää sitä elämääni täällä ja siksi osan maajoukkuepalavereista voi hyvin vetää terassilta Málagasta. Ihanin muutos, jonka itsessäni olen alkanut havaita, on stressin vähentyminen. Vaikka lukuisat eri työt seurasivatkin minua tänne, osaan suhtautua niihin täällä paljon rennommin kuin kotona (välillä ehkä liiankin, anteeksi siis jos sähköposteihin vastaamiseni viivästyy…). Vapaa-aika tuntuu täällä paljon arvokkaammalta, eivätkä työpäivät siksi veny turhaan niin kuin Suomessa helposti käy. Kehittyisin tässä mielelläni lisääkin, mutta vielä on onneksi lähes kaksi viikkoa aikaa ja toki myös ne tulevat vuodet, jolloin aion ihan varmasti palata.

Lue myös: