pohdinta

Korona-ajatuksia osa 3

Tavallaan sitä ajattelee, että tänä keväänä ei ole tapahtunut mitään. Elinympäristö on viiden kilometrin säteellä, päivät toistavat jotakuinkin toisiaan ja viikon vaihtumisen toiseksi huomaa parhaiten siitä, että viikko sitten ostetut tulppaanit on aika korvata uusilla. Mutta kun luin kuusi viikkoa sitten kirjoittamani korona-ajatusten ensimmäisen osan ja viisi viikkoa sitten kirjoittamani toisen osan, tuli olo, että tänä keväänä on tapahtunut aivan älyttömän paljon. Ainakin omassa mielessä.

Viimeksi korona-ajatuksia kirjoittaessani mielessäni oli melkoinen myrsky. Pelotti, pää oli täynnä kysymyksiä, epätietoisuus ahdisti ja oli ehkä vähän sellainen olo, että kello tikittää vieressä taukoamatta ja viruksen astuminen ovesta sisään ja kaikkien ympärillä olevien sairastuminen on vain ajan kysymys, vaikka mitä tekisi. Teiltä saamani palautteen perusteella hyvin moni pystyi samaistumaan niihin tunteisiin. Kalenterin tyhjentyminen tarkoitti lisää aikaa tehdä kaikkea mitä on pitänyt tehdä jo pitkän aikaa, mutta samaan aikaan huoli vei mielestä niin paljon tilaa, että olin saamattomampi kuin pitkään aikaan. Enää kello ei ole tikittänyt, epidemia on asettunut laajempiin mittasuhteisiin ja osaan avoimista kysymyksistä on tullut vastauksia. Pikkuhiljaa myrskyt mielessä laantuivat ja mikä parasta, hallinnan tunne palasi.

Metsä 2020

Uuvuttavin tunne oli pelko sairastumisesta, sillä siihen sekoittui kuolemanpelko. Sen kanssa pääsin onneksi pian tasapainoon. Aloin ajatella, että on ihan yhtä todennäköistä, jopa todennäköisempää, etten sairastu ollenkaan. Ja vaikka sairastuisin, voin ihan yhtä hyvin sairastua lievästi kuin vaikeasti. Ja vaikka sairastuisin vaikeasti, voin ihan yhtä hyvin selvitä hyvin. Vaikka kuulun vahvasti riskiryhmään, se ei tarkoita automaattisesti pahaa. Ehkä olenkin jo sairastanut, oireettomana. Miksi pelkäisin jotain, minkä olen jo voittanut? Edesmenneen presidentti Mauno Koiviston viisas lausahdus: “Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”, on muodostunut jonkinlaiseksi voimalauseekseni. Ajattelen edelleen, että tietyllä tasolla pelkoa tarvitaan. Meidän täytyy pelätä virusta, jotta osaamme suhtautua siihen vakavasti ja jaksamme jatkaa taistelua sitä vastaan. Omassa arjessa pelon kanssa eläminen ja riskien näkeminen jokaisessa ihmisessä ja esimerkiksi kaupasta tulevassa tavarassa, on kuitenkin pidemmän päälle liian kuluttavaa.

Aluksi minulla oli myös suuri huoli avustajieni sairastumisesta ja sijaisten saamisesta. Tuo huoli on onneksi ainakin toistaiseksi osoittautunut turhaksi, sillä päinvastoin avustajatilanteeni on ollut parempi kuin aikoihin. Osa-aikaiset avustajanikin voivat tehdä täysiä tunteita, kun opinnot suoritetaan etänä ja kellään ei ole matkoja, joita normaalioloissa on niin minulla kuin heillä. Ja kun kaikki menot ovat tauolla, kaikilla on hyvin aikaa työnteolle. Olen kuitenkin pyrkinyt minimoimaan kontaktit myös avustajiin siten, että luonani käyvät pääasiassa vain kolme vakituista avustajaani. Lisäksi äitini avustaa minua jonkin verran. Avustajieni ja vanhempieni lisäksi tapaan säännöllisesti vain fysioterapeuttiani, kaikki muut kontaktit hoituvat verkon välityksellä. Kaipaan toki ystävien ja työkavereiden näkemistä, mutta tuntuu, että myös siinä entisessä paikasta toiseen -arjessa ystäviä ehti nähdä kasvokkain harvoin ja nyt yhteyttä on tullut pidettyä paikoin enemmänkin.

IMG_20200418_131024

Arkeni on muotoutunut työn teon ja metsälenkkien ympärille. Tein poikkeusolojen alussa itseni kanssa päätöksen ulkoilla vähintään tunnin ajan joka päivä. Tämä on pitänyt hyvin, vaikka välillä seurana onkin ollut rakeita tai räntää. Tämän postauksen kuvat ovat noilta ulkoiluretkiltäni. Tänä vuonna 60 % työstäni on Harvinaiskeskus Noriossa. Tuota työtä olen pystynyt hyvin tekemään etänä kotoa käsin ja olemme hienosti kehitelleet nopeassa ajassa uutta verkossa tapahtuvaa tukea peruuntuneiden tapahtumien tilalle, mikä on ollut tosi innostavaa. 40 % työstäni ja vapaa-aikani kuluvat matkailualan parissa. Sen osalta tilanne onkin sitten muuttunut huomattavasti enemmän. Harva etsii tällä hetkellä tietoa matkailusta ja viime aikoina julkaisemiani juttuja, esimerkiksi viime syksyn Portugalin reissulta ja Sokos Hotel Turun Seurahuoneesta, on luettu historiallisen vähän. Myös yhteistyöni esimerkiksi matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden kanssa ovat nyt arvatenkin jäissä, matkoista nyt toki puhumattakaan. Toukokuun puolivälissä minun piti lähteä matkanjohtajaksi Kreetalle. Tuo matka on siirtynyt lokakuulle ja uusi yritys on 18.-25.10. Ehkä jo silloin! Seuraava ulkomaanmatkani olisi matkanjohtajana toimiminen Palmuaseman lukijamatkalla Välimeren risteilyllä elo-syyskuun taitteessa. Sen tilanne on vielä auki.

Kaikkea uutta on kuitenkin alkanut tulla tilalle nyt, kun mielessä on taas tilaa uudelle. Arjessa se näkyy erityisesti lisääntyneenä leipomisinnostuksena ja eilen pohdin jo leipomon avaamista… Toistaiseksi uskon kuitenkin yhä enemmän esteettömän matkailun mahdollisuuksiin. Pystyn verkon kautta toteuttamaan tälläkin hetkellä esteettömän matkailun luentoja ja koulutuksia. Kaiken verkkotoiminnan innostamana uskon, että voisin jatkossakin palvella verkon välityksellä esimerkiksi eri puolilla Suomea toimivia yhdistyksiä ja yrityksiä luentojen ja koulutusten merkeissä paljon aiempaa enemmän. Teen myös aiempaa enemmän kirjoitustöitä ja suunnittelen ihan uusia projekteja, joista voin toivottavasti kertoa pian. Kaikki näistä eivät vielä tuo tuottoja, mutta ehkä nyt on hyvä hetki suunnitella jotain tulevaisuuden suurta. Hiljalleen olen kyllä alkanut haaveilla, että kesällä voisi tehdä kotimaan matkoja. Toivon todella pääseväni heinäkuun lopussa kahden viime kesän tapaan Huvilarannan mökille Multialle, mutta myös autoreissu Suomessa houkuttelisi. Vielä tuntuu liian aikaiselta tehdä konkreettisia suunnitelmia, mutta matkahaaveilu on onneksi ihan koko ajan oikein, ihan kaikkien matkojen osalta.

IMG_20200425_125913

Uskon, että rajoituksia aletaan pian purkaa. Vielä ei tietenkään tiedetä milloin ja mitä se tarkoittaa, mutta odotan mielenkiinnolla, mitä ajatuksia se itsessä herättää. Yleiset määräykset ja suositukset kun täytyy vielä soveltaa omaan elämään. Vaikka kokoontuminen ja vapaampi liikkuminen sallittaisiinkin, milloin se tuntuu itsestä riskiryhmäläisenä turvalliselta? Turvallisuuden tunne ja elämän mielekkyys ovat asioita, joita tässä poikkeustilanteessakin tavoitellaan ja jokaisen täytyy oman arjen osalta miettiä millä keinoin ja tarvittaessa millaisella tuella ne milloinkin saavutetaan. Aina siihen ei toki pysty itse vaikuttamaan. Monet vammaiset henkilöt asuvat asumisyksiköissä, joissa on kielletty vierailut, monella on huoli läheisistä, joita ei pääse tapaamaan ja yksinäisyyttäkin on ihan varmasti ilmassa. Ja varmasti myös ajatusmyrskyjä, ne kun tulevat ja menevät, ja joskus myös pysyvät. Olisi kiva kuulla, mitä sinulle kuuluu? Aurinkoa päiviisi!

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply

    %d bloggaajaa tykkää tästä: