Valikko
Espanja / Italia / Ranska / risteily / Välimeren risteily

Läntisen Välimeren risteilyn satamat – vinkit esteettömiin päiviin!

Välimeri on täynnä toinen toistaan ihanampia risteilysatamia. Olen koonnut tähän artikkeliin vinkit kaikkiin käymiini satamiin Läntisellä Välimerellä. Korostan vinkeissä erityisesti esteettömyysnäkökulmaa, sillä olen kokenut satamat sähköpyörätuolilla liikkuen, mutta samoista vinkeistä on varmasti hyötyä myös muulla tavoin liikkuville. Kokemukseni ovat vuodesta 2017 lähtien tähän hetkeen, enkä vastaa kaikkien tietojen ajantasaisuudesta. Tervetuloa valitsemaan suosikkikohteesi ja niiden avulla suosikkiristeilysi!

Kohteet ovat aakkosjärjestyksessä kaupungin mukaan. Kaikissa näissä satamissa laiva kiinnittyy laituriin ellei ole jotain poikkeustilannetta. Laivasta pääsee siis siirtymään maihin esteettömästi luiskaa pitkin myös apuvälineillä liikkuen, eikä yhteysaluksia tarvita.

Ajaccio, Korsika, Ranska

Ajaccio on kauniin Korsikan saaren keskuskaupunki ja aivan kertakaikkisen ihana! Läheskään kaikkien risteilijöiden reitille se ei osu, mutta onnekas on se, joka sen valitsee. Olen ollut Ajacciossa kahdella risteilyllä vuosina 2017 ja 2022. Laiva kiinnittyy laituriin aivan kaupungin keskustassa, joten kaupunki on helppo ottaa haltuun itsekseen kulkien. Ajaccio on kompaktin kokoinen päivän mittaiselle vaeltelulle. Kadut ovat tasaisia, joskin välillä kapeita. Mukulakiviä pystyy vältellä ja korkeuserot ovat pääosin lieviä.

Lue lisää Palmuasemalta: Täydellinen Ajaccio, Korsika (2017)

Barcelona, Espanja

Barcelona on monen risteilyn lähtö- ja päätesatama, mutta toisinaan myös satamakohde muualta lähtevillä risteilyillä. Satama sijaitsee lähellä keskustaa ja terminaalista riippuen sinne voi jopa kävellä. Matkatavaroiden kanssa helpointa on toki ottaa taksi, joita saa Barcelonassa myös esteettöminä. Satamassa on aina laivan tullessa hyvin esteettömiä takseja saatavilla ja taksijärjestelijä ohjaa ihmisiä autoihin. Terminaaleilta kävelykatu La Ramblan sataman puoleisen alkupään lähelle kulkee myös esteetön, rampilla varustettu Cruise Bus (liput 3 e/suunta tai 4,5 e/päivä). Tämän jälkeen voit jatkaa helposti matkaa kävellen, metrolla tai bussilla.

Lue lisää Palmuasemalta: Esteetön Barcelona – vinkit pyörätuolin kanssa matkustaville

Cadiz, Espanja

Cadizin kohdalla risteilyohjelmassa saattaa lukea myös Sevilla. Sisämaassa sijaitsevaan Sevillaan on kuitenkin matkaa noin 120 kilometriä. Monet suuntaavat sinne päiväretkelle ja junalla matka taittuu esteettömästi, mutta suosittelen pysymään Cadizissa, jos et ole kokenut sitä. Sevilla on toki on yksi suosikkikaupungeistani Espanjassa, mutta upea ja tunnelmallinen on myös Cadiz. Vierailin siellä yhden päivän risteilyllä vuonna 2017 ja menisin mielelläni uudelleen. Kaupunki on vanha, mutta siellä on silti kohtuullisen helppo kulkea, vaikka mukulakiviä jonkin verran onkin ja moniin kauppoihin oli ainakin tuolloin kynnys. Voi olla, että esteettömyys on viime vuosina parantunut. Laiva tuli satamaan aivan kaupungin keskustan kylkeen, joten julkisia kulkuvälineitä ei tarvittu.

Lue lisää Palmuasemalta: Cadiz, Espanja (2017)

Cagliari, Sardinia, Italia

Cagliari on Sardinian saaren pääkaupunki. Se on valitettavan harvan risteilyn satama, sillä se on todella kiva. Vierailin siellä risteilyllä kesällä 2017. Laiva tuli teollisuussatamaan, josta oli järjestetty ilmainen kuljetus muutaman sadan metrin matkalle satama-alueen halki. Noin puolet busseista olivat silloin esteettömiä. Cagliari oli tunnelmallinen, mutta todella mäkinen. Laivayhtiömme Royal Caribbean tarjosi myös esteetöntä retkeä ja sellainen on hyvä vaihtoehto erityisesti silloin, jos liikkuminen on vaikeaa ja käytössä ei ole sähköistä apuvälinettä.

Lue lisää Palmuasemalta: Päivä Cagliarissa, Sardiniassa (2017)

Civitavecchia, Italia

Civitavecchiaa ei tiedä juuri kukaan, Rooman tietävät kaikki. Civitavecchia on Rooman satama, mutta sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Roomasta. Täällä on kaksi vaihtoehtoa: Tehdä päiväretki Roomaan tai nauttia Civitavecchiasta. Kumpikin on varmasti hyvä päätös. Civitavecchian satamasta on yleensä ilmainen bussikuljetus keskustaan ja busseissa on myös esteettömiä vaihtoehtoja, mutta matka on myös kuljettavissa kävellen.

Päiväretkelle Roomaan voi lähteä kolmella tavalla: risteilyvarustamon retkellä, itse järjestetyllä privaattiretkellä tai omatoimisesti junalla. Vaihtoehtoja miettiessä kannattaa huomioida, että vain varustamon retkellä on takuu, että ehdit takaisin laivaan, vaikka jotain yllättävää tapahtuisikin. Hyvin monella varustamolla on myynnissä esteettömiä retkiä Roomaan. Ne ovat kuitenkin hyvin suosittuja ja yleensä risteilyn alkaessa jo loppuunmyytyjä. Kannattaa siis varata hyvissä ajoin etukäteen, mikäli sellainen kiinnostaa. Esteettömän auton ja kuskin päiväksi tai halutessaan myös yksityisoppaan, voi hankkia Rome & Italy -yhtiöltä. Tämä vaihtoehto luonnollisesti maksaa eniten. Junalla Civitavecchiasta Roomaan pääsee nopeimmillaan 47 minuutissa. Avustuspalvelu juniin täytyy tilata etukäteen Sala Blu -palvelusta.

Päivän viettäminen Civitavecchiassa ei sekään ole yhtään hullumpi idea. Kaupunki on tunnelmallinen italialainen kaupunki, jossa voi fiilistellä kaikkea italialaista ja nauttia myös rantatunnelmasta. Vierailin ensimmäisen kerran Civitavecchiassa vuonna 2019 elokuussa ja toisen kerran joulukuussa 2024. Talvella kaupunki oli hyvin hiljainen ja silloin Rooma olisi ollut hyvä vaihtoehto. Kesäaikaan kuitenkin Civitavecchiasta löytyy eri tavalla tunnelmaa.

Lue lisää Palmuasemalta: Päivä Civitavecchiassa, Rooman satamassa (2019)

Gibraltar, Iso-Britannia

Gibraltar on erikoinen. Se on fyysisesti Espanjassa, mutta kuitenkin osa Iso-Britanniaa. Siellä on vasemman puoleinen liikenne ja valuuttana punta, mutta tunnelmassa on paljon Espanjaa. Kaikki tämä hämmentävä tekee Gibraltarista mielenkiintoisen kohteen. Moni tekee Gibraltarille päiväretkiä esimerkiksi Espanjan aurinkorannikolla ollessaan ja päivässä Gibraltarilla ehtiikin nähdä paljon. Siksi se sopii hyvin myös risteilysatamaksi. Satamasta on matkaa kaupungin keskustaan noin 1,5 kilometriä ja sen pystyi hyvin kävellä. Osa varustamoista tarjoaa Gibraltarilla myös esteettömiä retkiä. Kokemukseni alla olevassa artikkelissa ja paljon hyvää tietoa myös Wheelchairtravel.org-sivustolla.

Lue lisää Palmuasemalta: Delfiinien saattelemana päiväksi Gibraltarille (2017)

Ibiza, Espanja

Ibiza on joka kesä vain tiettyjen laivojen reiteillä. Kesällä 2025 sinne pääsee esimerkiksi muutaman MSC:n laivan vakioreiteillä ja muutamalla Norwegian Cruise Linen risteilyllä. Minä vierailin Baleaarien saariryhmään kuuluvalla saarella kesällä 2022 risteilyllä Celebrity Edgellä. Ibiza tunnetaan erityisesti bilesaarena, mutta se on paljon muutakin ja aivan todella kaunis saari. Laiva saapui muutaman kilometrin päähän saaren pääkaupungista Eivissasta, jota kansainvälisesti kutsutaan yleensä Ibiza Towniksi. Laiva järjesti ilmaisen bussikuljetuksen keskustaan, mutta yksikään busseista ei ollut esteetön. Meille tilattiin esteetön taksi ja saimme kuitteja vastaan myöhemmin laivalta rahat takaisin. Muista vaatia tällaista ratkaisua, jos ei laivayhtiö tarjoa esteetöntä vaihtoehtoa!

Pyörimme ensin hurmaavan kauniissa ja kompaktin kokoisessa keskustassa ja kävimme lounaalla. Tämän jälkeen kuljimme hiljalleen noin kolme kilometriä kohti lähellä satamaa sijainnutta Talamancan rantaa. Siellä oli saatavilla rantapyörätuoli, jonka avulla pääsimme mereen viilentymään. Ibizalla on espanjalaiseen tyyliin paljon esteettömiä rantoja ja niistä löytää hyvin kokemuksia ja tietoa muun muassa The Spoonies Community -sivustolta. Esteettömiä retkiä Ibizalla myy muun muassa Accessible Travel Spain ja Disabled Accessible Travel. Ibizalta löytyy myös esteettömiä hotelleja ja siellä pystyisi viettämään myös pidempää esteetöntä lomaa. Päiväkin oli kuitenkin ihana!

La Spezia, Italia

Olen käynyt La Speziassa risteilyillä kolmesti: kesäaikaan vuosina 2019 ja 2022 ja joulukuussa vuonna 2024. Erityisesti kesäaikaan se on ihan suosikkisatamiani. Laivalta satama-alueen portille kulkee ilmainen ja esteetön shuttle bus, josta noustuaan matkaa voi jatkaa ihanaa tasaista palmubulevardia pitkin kohti keskustaa. La Spezia on helppo ottaa haltuun kävellen ja haahuillen. Pysähtyä välillä gelatolle tai istahtaa ihanan pienen Vicolo Intherno -ravintolan terassille, jossa olen käynyt molemmilla kerroillani kaupungissa. Viimeksi samaan aikaan oli myös katumarkkinat, joista olisi löytynyt vaikka mitä. Talvella kaupunki on huomattavasti rauhallisempi, mutta tunnelmallisia kahviloita kannattaa hyödyntää.

Suuri osa risteilyturisteista jättää La Spezian kokonaan väliin ja suuntaa joko Firenzeen (noin 150 km), Pisaan (80 km) tai Cinque Terreen (noin 30 km) järjestetyllä retkellä tai junalla. Cinque Terre toimii esteettömästi huonosti, mutta Firenze ja Pisa ovat kyllä upeita myös pyörätuolilla liikkuen. Laivayhtiö myy yleensä esteettömiä retkiä Firenzeen ja Pisaan, mutta todella kovaan hintaan. Jos raha ei ole ongelma, Rome & Italylta kannattaa tiedustella myös yksityisretkeä.

Lue lisää Palmuasemalta: Olisinpa La Speziassa (2019)

Málaga, Espanja

Málaga on aina ihana ja erinomainen esteetön vaihtoehto oli kyse sitten päivästä osana risteilyä tai pidemmästä oleilusta. Risteilijöiden satama Málagassa on kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta ja Málagassa on toisaalta myös hyvä esteetön joukkoliikenne ja esteettömiä takseja. Lue vinkkini Málagaan alla olevasta artikkelista.

Lue lisää Palmuasemalta: Esteetön Málaga

Marseille, Ranska

Marseille on Ranskan toiseksi suurin kaupunki, Provencen alueen keskus ja tärkeä satamakaupunki. Se on myös monien Välimeren risteilyiden satama ja myös esimerkiksi Royal Caribbeanin isot jättilaivat pysähtyvät usein täällä. Minä olen käynyt kaupungissa kahdesti: elokuussa 2019 ja joulukuussa 2024. Isommat laivat kiinnittyvät noin 7 kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Laivayhtiöt tarjoavat maksullista bussikuljetusta keskustaan, mutta satama-alueen portilta kulkee myös ilmainen bussi, joka vie hyville paikoille. Jälkimmäistä vaihtoehtoa hyödynsin vimeisimmällä risteilylläni ja se toimi erinomaisesti, jos vain jaksaa kulkea noin kilometrin laivalta tasaista tietä. Marseille itsessään tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja viettää päivää ja vaikka vanhat kaupunginosat ovatkin mukulakivisiä ja mäkisiä, myös helpompia alueita löytyy. Lue tarkemmat vinkkini satamasta poistumiseen ja kaupunkiin alla olevista artikkeleistani.

Lue lisää Palmuasemalta: Joulutunnelmaa Välimeren risteilyllä (2024) ja Lounaalle Marseilleen (2019)

Napoli, Italia

Ihana, tunnelmallinen ja kaoottinen Napoli! Napoli on siitä helppo satama, että laivat tulevat aivan keskustaan ja laivasta voi siirtyä keskustan rosoisille kaduille ilman liikennevälineitä. Muuten sitten helppo ei ole paras sana kuvaamaan Napolia, sillä kadun ylityksiä täytyy vähän etsiskellä ja liikenteen kanssa tulee olla tarkkana, mutta se on osa kaupungin tunnelmaa, jonka aistii heti ensimetreistä lähtien. Napolin seutu on yksi ihmisen pisimpään asuttamista alueista ja täynnä historiaa. Pompeijin muinaiset rauniot sijaitsevat Napolin lähettyvillä ja sinne on mahdollista tehdä myös esteetön retki joko laivayhtiön järjestämänä tai itse järjestetysti esimerkiksi jälleen Rome & Italyn kautta. Myös 60 kilometrin päässä sijaitseva Amalfin rannikko on mahdollista kokea päiväretkellä. Mikäli Napoli ei ole ennestään tuttu, suosittelen kuitenkin pysymään siellä. Kestämään mukulakiviä ja pyörimään kaduilla ja tietenkin syömään napolilaista pizzaa. Me päädyimme vahingossa perinteikkään Gino Sorbillo Antica -pizzerian eteen. Sinne oli pitkä jono, mutta meidät ohjattiin samantien jonon ohi, vaikka emme olleet edes varmoja olimmeko menossa. No kyllä kannatti!

Palermo, Sisilia, Italia

Sisilian pääkaupunki Palermo ei ole pyörätuolilla liikkuvan unelma. Oikeastaan se muistuttaa Napolia. Suojateillä ei ole läheskään aina madallutuksia ja jos on, auto on todennäköisesti pysähtynyt sen eteen. Myös korkeuseroja on jonkin verran ja kadut ovat epätasaisia erityisesti vanhassa kaupungin osassa. Päivän kuitenkin pärjää. Laivat tulevat kaupungin ytimeen ja kun jaksaa puskea läpi satamassa odottavien retkimyyjien, Palermo hurmaa loppujen lopuks kaaottisella tunnelmallaan. Tai jos ei sillä, ainakin paikallisilla herkuilla, arancineilla ja cannoleilla. Palermossa melkeinpä voisi myös panostaa esteettömään retkeen, joita myy esimerkiksi Sicily Accessible Tours. Minä vierailin kaupungissa joulukuussa 2024.

Lue lisää Palmuasemalta: Joulutunnelmaa Välimeren risteilyllä (2024)

Palma, Mallorca, Espanja

Mallorcan saaren pääkaupunki Palma on kertakaikkisen ihana. Olen vieraillut kaupungissa kolmesti, mutta aina lyhyesti. Laivat saapuvat vähän yhtiöstä ja risteilystä riippuen noin 4-7 kilometrin päähän keskustasta. Laivayhtiö järjestää yleensä maksullisen shuttle bussin keskustaan. Viimeksi Välimeren risteilyllä kaupungissa käydessäni osa busseista oli esteettömiä ja menijöitä oli paljon, joten bussia joutui odotella. Sataman läheltä kulkee kuitenkin todennäköisesti myös paikallisliikenteen busseja, jotka ovat esteettömiä. Myös Hop On – Hop Off -bussit kulkevat satamasta. Palma on tunnelmallinen kaupunki. Siellä on jonkin verran korkeuseroja, jotka eivät kuitenkaan sähköpyörätuolille ole tuntuneet vaikeilta. Palman ympäristöstä löytyy myös paljon rantakohteita, jos rantapäivä kiinnostaa, mutta ensikertalaiselle Palma itsessään on erinomainen valinta.

Lue lisää Palmuasemalta: Palma, loma loman sisällä (yksi yö hotellissa Palmassa kesken risteilyn vuonna 2017)

Valencia, Espanja

Monet risteilysatamat ovat sellaisia, että päivän jälkeen jää fiilis, että näki itseasiassa aika paljon. Valenciassakin tavallaan, mutta rehellisyyden nimissä sinne tekee kyllä mieli mennä uudelleen paremmalla ajalla. Olen käynyt kaupungissa lyhyesti osana muuta reissua keväällä 2019 ja risteilyllä kesällä 2022. Satama sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella, noin kahdeksan kilometrin päässä, mutta bussit kuljettivat ihmisiä satama-alueen portille ja toiset bussit keskustaan. Keskustaan menevien bussien esteettömyydestä ei kukaan tiennyt mitään ja kohdalle ei esteetöntä osunut, joten valitsimme terminaaliin menevän bussin ja jatkoimme sitten paikallisbussilla. Takaisin otimme esteettömän taksin, jonka soitimme taksitolpalta paikalle kymmenessä minuutissa. Alkuun satoi hieman, joten kiertelimme kauppoja ostoskatu Calle Colónilla, kunnes sää kirkastui ja pääsimme jatkamaan päämäärätöntä vaeltelua. Päädyimme lounaalle syömään paellaa ja sitten vanhaan kaupunginosaan. Tuosta päivästä en ole kirjoittanut erikseen, mutta aiemman Valencia-kokemukseni löydät alla olevasta artikkelista.

Lue lisää Palmuasemalta: Esteetön Valencia vuorokaudessa (2019)

Valletta, Malta

Maltan pääkaupunki Valletta on kaunis. Jokaista taloa tekee mieli kuvata ja samalla vähän huokailla ilahduksesta. Vierailin kaupungissa joulukuussa 2024 osana MSC World Europan risteilyä. Valletta on helppo, sillä isotkin laivat kiinnittyvät laituriin aivan kaupungin kylkeen. Satamasta kannattaa suunnata kohti Barrakka-hissiä, joka nousee suoraan ylös keskustan ihmeisiin. Hissi maksaa euron, mutta samalla lipulla pääsee päivän aikana myös takaisin alas. Vallettassa on jonkin verran mäkiä ja suurimpaan osaan kaupoista on porras, mutta kadut ovat tasaisia, paikoin autottomia ja kaupungin tunnelma on ihana. Suosittelen nauttimaan siitä jonkin viihtyisän ravintolan terassilla istahtaen. Visit Maltan sivulle on koottu Vallettan ja muun Maltan esteettömiä vierailukohteita.

Lue lisää Palmuasemalta: Joulutunnelmaa Välimeren risteilyllä (2024)

Lisää luettavaa:

Kaikki Palmuaseman risteilyjutut
About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Aloin mielenkiinnolla lukemaan, että mahdanko olla käynyt yhdelläkään mainituista satamista, ja enhän minä ollut. Muutenkin Välimeri on minulle hieman vierasta aluetta, vaikka tavattoman kaunista onkin.

    Reply

Leave a Reply