Valikko
Maata pitkin / matkasuunnittelu

Lentämättä lämpöön esteettömästi

Muutaman vuoden välein seikkailumieleni selkeästi aktivoituu. Se alkaa kaivata jotain uutta ja erityistä haastetta matkojen suunnitteluun ja sähköpyörätuolini kanssa matkustamiseen. Kuusi vuotta sitten seikkailumieli johti kahden kuukauden mittaiseen maailmanympärimatkaan, tähän astisista matkoista suurimpaan. Kolme vuotta sitten tämä samankaltainen tunne konkretisoitui reilun kolmen viikon matkana Intian valtamerellä. Silloin matkustusmuotona oli toki tuttu ja hyväksi havaittu risteily, joka vei Dubaista Singaporeen, mutta esimerkiksi Oman, Intian Goa, Sri Lanka, Malesia ja Thaimaa kohteina haastoivat suunnittelua. Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut valtava määrä uusia kokemuksia Suomessa, autoseikkailu Saksassa, rentoutumista Teneriffalla ja Lanzarotella, koronavuosien jälkeen paluu Karibian ja Välimeren risteilyille sekä kaksi matkaa ihanalle Kreetalle. Olen ollut täydellisen tyytyväinen näihin kaikkiin matkoihin, joissa esteettömyyteen on voinut luottaa täydellisesti ja keskittyä olennaiseen eli nautiskeluun. Ehkä juuri siksi seikkailumielelläni on ollut aikaa levätä ja nyt se taas päätti herätä. Mikään ei ole varmaa, eivätkä suunnitelmat vielä jäsentyneitä. Olette kuitenkin ehkä kuulleet minun moneen kertaan sanovan: Jokainen matka alkaa unelmasta ja unelmat taas lähtevät ääneen lausuttuina konkretisoitumaan. Siksi on aika sanoittaa seuraava suuri matkaunelma.

Maita ja meriä pitkin Kanarialle

Oikeastaan moni teistä herätti seikkailumieleni. Olen saanut viime aikoina enenevässä määrin kysymyksiä liittyen maata pitkin matkustamiseen. Voiko esteettömästi päästä lentämättä lämpöön? Miten esteetön junamatkustus Euroopassa on mahdollista? Kauan siihen pitää varata aikaa? Millaisia esteettömyyskäytäntöjä eri maiden junissa on? Ja vaikka mitä muuta. Minä en ole kaikilta osin osannut vastata, mutta jokainen kysymys on jäänyt pyörimään päähäni.

Pyörätuolinkäyttäjänä lentäminen on täysin mahdollista ja olenkin koonnut aiheesta muun muassa tämän Liikuntavammaisen esteetön lentomatka -tietopaketin. Minä pidän lentämisestä. Kaikki eivät kuitenkaan pysty tai halua lentää. Osalla sairaus estää lentomatkustamisen. Toisille lentokoneessa oleminen tai sinne siirtyminen on niin epämukavaa, että ei halua kokea sitä. Jotkut pelkäävät apuvälineiden rikkoontumista lennolla niin paljon, että jättävät matkan tekemättä. Yhä useampi taas ei ilmastosyistä halua lentää. Maata pitkin matkustaminen, halu palata matkustamisen kiireettömille juurille, on lisääntynyt. Esteettömästä maata pitkin matkustamisesta on kuitenkin hyvin olemattomasti koottua tietoa ja käytänteet vaihtelevat maittain. Kuten muutenkin esteettömän matkailun kohdalla, tiedon puutteen vuoksi liian moni jättää matkansa tekemättä. Ja se jos mikä on inspiroinut minua jo 11 vuotta. Siksi haluan itse lähteä kokemaan, miltä tuntuu panostaa itse matkaan, ei vain perille pääsyyn. Haluan matkustaa junilla ja lautoilla Suomesta Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Ranskan kautta Manner-Espanjaan ja vielä sieltä eteenpäin Kanariansaarille. Nauttia ja kokea, mutta jakaa samalla tietoa myös kaikille muille, joita vastaava esteetön matka kiinnostaa.

Muuttolinnun marraskuu

Jään marraskuun alussa toimivapaalle järjestötyöstäni, jota olen tehnyt matkailualan töiden ohessa koko työurani. Silloin olisi elämäntilanteellisesti mitä paras aika lähteä lämpöön. Ensin tämän suunnitelman toteuttaminen siinä kohtaa tuntui hullulta, sillä kolea ja pimenevä marraskuu ei ole koskaan ollut unelmieni aika matkustaa Pohjois- tai Keski-Euroopassa. Hetken mietittyäni se alkoi kuitenkin tuntua juuri oikealta nimenomaan tälle matkalle. Uskon, että kiireettömään matkustamiseen sopii mitä parhaiten sesongin ulkopuolinen aika, jossa lämpötilan muuttumisen pikkuhiljaa kylmästä lämpimään tuntee jokaisella uudella asemalla.

Tämän hetkisen suunnitelman mukaan matkaan lähtisi kanssani välivuotta viettävä, viime aikoina Palmuaseman luottoassariksi noussut veljentyttöni sekä kerrallaan yksi avustajistani. Matka Suomesta Espanjaan kestäisi noin kaksi viikkoa ja matkalla pysähdyttäisiin kohteisiin aina muutamaksi päiväksi. Reitti kulkisi Suomesta laivalla Tukholmaan ja sieltä junalla Kööpenhaminaan, jossa olisi ensimmäinen stoppimme. Kööpenhaminasta matka jatkuisi junalla Hampurin kautta Frankfurtiin, seuraavalle stopille. Frankfurtista menee suora juna Ranskan Lyoniin, jossa olisi ihana viettää muutama päivä. Lyonista taas pääsee suoraan Espanjaan Barcelonaan. Espanjassa olisi älytön määrä paikkoja, joihin haluaisin, mutta varma kohde Barcelonan jälkeen on Sevilla, johon olen pitkään halunnut. Sieltä taas on lyhyt siirtymä Huelvaan, josta lähtee kerran viikossa lautta Lanzarotelle. Merimatka kestää 26 tuntia. Sitten olisikin aika hengähtää muutama viikko Lanzarotella tai ehkä muillakin Kanariansaarilla, mutta tämä (niin kuin moni muukin asia) on vielä auki. Paluumatka taittuisi näillä näkymin lentäen.

Mielen päällä nyt

Marraskuu on ihan kohta. Tämän matkan suurimpana haasteena moneen aiempaan verrattuna on lyhyt suunnitteluaika kesken työntäyteisen syksyn. Suunniteltavaa ja selvitettävää on matkan luonteesta riippuen paljon aina junien pyörätuolipaikkojen ja avustuspalveluiden varaamisesta hotellien löytämiseen ja pakkaamisen suunnitteluun siten, että kaikki tavara eri säätiloihin sopivista vaatteista suihkupyörätuoliini kulkee mahdollisimman kätevästi mukana.

Yksi iso asia on avustajien mukana olon suunnittelu ja heidän matkajärjestelyt henkilön välillä vaihtuessa. Toki myös budjetti haastaa. Haluaisin dokumentoida matkan mahdollisimman monia hyödyttävästi ja siten, että pääsisitte kotoa käsin elämään ja kokemaan kanssamme matkaa mahdollisimman reaaliaikaisesti. Nyt etsinkin yhteistyökumppaneita, jotta pystyn keskittymään laadukkaan sisällön tuottamiseen. Kaikki matkajärjestelyt haluan kuitenkin tehdä itse, jotta opin ja pystyn kertomaan myös teille. Ennakko-oletukseni on, että esteetön maata pitkin matkustaminen halki Euroopan on mahdollista ja ihanaa, mutta aikaa ja rahaa vievää. Toivottavasti pääsen kertomaan, mikä on totuus.

Into on suuri ja se lupaa aina hyvää!

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Uskon myös, että varmasti on mahdollista. Suunnitelma kuulostaa oikein kivalta. Omalla kohdalla tuo maata pitkin matkustamisen suurin haaste on aika. Jo nyt kaikki lomat menee reissatessa ja se tosiaan vaatisi ylimääräistä aikaa, jota ei yksinkertaisesti ole. Useimmiten matkakohteet ovat myös selkeästi kauempana, joka aiheuttaa lisähaastetta. Ajatus kuitenkin kiehtoo ja varmaan jonain päivänä tulee toteutettua pidempi maata pitkin tehty reissu.

    Reply

Leave a Reply