Valikko
pohdinta

Mieli täynnä kevättä ja matkaunelmia

Olen saanut todella paljon iloa siitä, että taas tuli kevät. Lumisimman, kylmimmän tai pimeimmänkin talven jälkeen voi aina luottaa siihen, että tulee se hetki, kun yhtäkkiä onkin valoisaa. Ja vaikka lämpimien päivien jälkeen yhtenä aamuna taas sataakin lunta, se valo on pysyvää. Tästä eteenpäin monta kuukautta. Tällaisena poikkeuksellisena aikana sitä arvostaa tänäkin vuonna oikein erityisen paljon. Kevät tuo itselleni hyvin usein mukanaan myös kiireitä. Hienoja, innostavia ja haastavia työjuttuja, joita on tosi kiva tehdä, mutta jotka helposti kasaantuvat. Niin on nytkin. Tänä iltana päätin kuitenkin ottaa hetken etäisyyttä niihin ja keskittyä täysillä matkaunelmiin, jotka valtaavat tasaisin väliajoin mieleni yhtä varmasti kuin kevät voittaa talven.

Untitled

Varasin tammikuussa matkan Kreetalle toivoen, että kesäkuussa matkaan voisi jo hyvin lähteä. Ehkä jotkut vielä lähtevätkin, mutta meidän lähtö peruttiin muutama päivä sitten. Olin alusta asti varautunut siihen, eikä harmittanut oikeastaan yhtään. Matkavarauksen olemassaolo tuntui kuitenkin niin hyvältä, että en ottanut maksamaani varausmaksua takaisin, vaan siirsin sen suoraan uuteen varaukseen ja uuteen Kreeta-yritykseen alkusyksylle. Tällä kertaa uskalsin kirjoittaa sen jo kalenteriini. Kuulakärkikynällä.

Mieli on matkannut viime viikkoina vahvasti myös Saksaan. Ensin merille, sitten autolla moottoriteille ja niiden kautta pieniin kyliin, viinilaaksoihin ja ystävän luo Stuttgartiin. Edessä on ensimmäinen kesä auton omistajana, joten roadtrippejä on luvassa varmasti myös Suomessa ja mieli on itseasiassa täynnä myös ihania kotimaan kohteita. Rajauksia lienee pakko tehdä, mutta unelmointivaiheessa siitä ei onneksi tarvitse vielä huolehtia. Ensi talven osalta mieli on jo Kanarialla, välillä Karibialla ja toisinaan myös Thaimaassa. Ihanaa, että mieli voi matkustaa entiseen tapaan ilman rajamuodollisuuksia ja karanteeneja.

Untitled

Matkojen varaaminen tuntuu monista vielä kaukaiselta. Kotimaan matkailun suhteen voi olla tällä hetkellä ja koko ajan lisääntyvien rokotteiden myötä hyvinkin luottavaisin mielin, kunhan pitää huolen kulloinkin voimassa olevista ohjeistuksista. Ulkomaanmatkojen osalta tilanne on epävarmempi ja monissa maissa tautitilanne on vielä hyvin huono. Nyt on kuitenkin hyvä hetki unelmoida, suunnitella ja valmistautua. Erityisesti valmismatkapakettien varaaminen on nyt huoletonta, sillä matkanjärjestäjien muutos- ja peruutusehdot ovat todella joustavia ja matkan voi perua ja siirtää kuluitta vielä paljon lähempänä matkaa kuin tavanomaisesti. Toisaalta matkanjärjestäjät peruvat matkoja niin kauan kuin matkustaminen ei ole turvallista, joten päätöksiä ei välttämättä tarvitse edes itse tehdä. Siksi minäkin jäin odottamaan, minkä päätöksen matkatoimisto tekee puolestani. Matkustamiseen saattaa liittyä vielä jonkin aikaa testaus- ja karanteenikäytäntöjä ja toivonkin, että Suomen rajojen terveysturvallisuudesta pidettäisiin tiukasti huolta. Olen kuitenkin valmis lähtemään, kun tilanne maailmallakin helpottaa. Sain maaliskuun alussa ensimmäisen koronarokotteeni ja ensi kuussa on toisen vuoro. Jo ensimmäinen rokote lisäsi paljon uskoa siihen, että vielä me matkustamme, lähelle ja kauas.

Untitled

Tiesithän, että matkakuumeen ja matkavalmistelujen tueksi olen käynnistänyt Esteetön Matka Talk Shown. Kerran kuukaudessa, kymmenen kuukauden ajan nostan keskusteluun esteettömään matkailuun liittyviä teemoja. Ensimmäisessä jaksossa kanssani lentomatkustamisesta keskusteli Antti Suopajärvi Finnairilta. Toisessa jaksossa keskustelimme henkilökohtaisesta avusta matkalla lakimies Jukka Kumpuvuoren kanssa. Toukokuun jakson vieraani saapuu Scandicilta ja keskustelemme esteettömistä hotelleista 26.5. klo 18.00. Kaikki jaksot voi katsoa livenä ja jälkikäteen Palmuaseman Facebook-sivulla ja YouTube -kanavalla sekä jälkikäteen koostesivulta.

Onko sinun mielesi täyttynyt jo keväällä tai matkaunelmilla?

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply