Valikko
matkasuunnittelu

Neljä matkaunelmaa

Ajauduin pitkästä aikaa suunnittelemaan isoa unelmien matkaa. Ennen niin kävi hyvin usein, mutta tänä vuonna unelmat ovat sattuneesta syystä olleet hieman maltillisempia. Kaiken kaikkiaan mielessäni on tällä hetkellä selkeimpänä neljä matkaunelmaa. Osa jäsentyneempiä kuin toiset, mutta koska iso liike unelmasta tavoitteen kautta toteutumiseen on lausua unelmat ääneen, jaan ne kaikki teidän kanssanne. Jännä nähdä, koska näitä pääsee toteuttamaan, mutta sitä odotellessa on hyvin aikaa suunnittelulle!

1) Risteily Väli-Amerikassa & Hawaiji tai ehkä maailmanympärimatka vol.2…

Aloitetaan tästä tällä viikolla syntyneestä, tämän hetken isoimmasta matkaunelmasta. Molemmat tähän asti suurimmista matkoistani, maailmanympärimatka ja Intian valtameren matka, ovat alkaneet muodostua samalla tavalla: Olen löytänyt unelmien risteilyn maailman merillä ja lähtenyt muodostamaan kokonaisuutta sen ympärille. Nyt löysin itseni taas Risteilykeskuksen sivuilta ja tuli tuttu tunne, että tästä se taas lähtee. Siellähän oli tietenkin vaikka mitä ihanaa, mutta eniten innostuin risteilystä Miamista tai Fort Lauderdalesta Panaman kautta Los Angelesiin. Tälle 15 päivän reitille on vuosittain joitakin lähtöjä muun muassa Norwegian Cruise Linella ja Princess Cruise -varustamolla. Tykkään älyttömästi tällaisista risteilyistä, jotka lähtevät eri paikasta kuin minne päätyvät, sillä niiden ympärille lähtee helpoiten rakentumaan unelmien kokonaisuus.

Lento ihanan tuttuun Miamiin ja siellä muutama päivä. Laiva lähtee sieltä tai Fort Lauderdalesta ja vierailee esimerkiksi Kolumbiassa, Panamassa, Costa Ricassa, Nicaraguassa sekä Meksikon Huatolcossa ja Puerto Vallartassa ennen saapumistaan Los Angelesiin. Ja siitähän olisi vaikka mitä vaihtoehtoja! Olen pitkään haaveillut roadtripistä Kaliforniassa sekä Hawaijista, erityisesti Mauin saaresta, jossa vietimme edellisellä maailmanympärimatkalla vuorokauden osana Tyynenmeren ylittänyttä risteilyä. Los Anglesista voisi lentää viikoksi Mauille. Tai toteuttaa ensin roadtripin San Franciscoon rauhallisesti ajellen ja muutamia päiviä eri kohteissa viettäen ja lentää San Franciscosta Hawaijille. Hawaiji tähän unelmaan istahti joka tapauksessa heti. Jos oikein haluaisi lähteä revittelemään, tästä saisi aika helposti maailmanympärimatka vol 2:n, sillä Hawajilta (Honolulusta) on suoria lentoja muun muassa Sydneyyn Australiaan ja Tokioon Japaniin. Kaiken kaikkiaan tästä saisi aika mielettömän 1-2 kuukauden mittaisen kokonaisuuden.

IMG_0892

IMG_0923

2) Gran Canaria tai Teneriffa

Tämä unelma on varausta vaille valmis. Minun piti lähteä Gran Canarialle viime maaliskuussa juuri kun koronatilanne räjähti. Matka siirrettiin kiireellä marraskuulle, josta se nyt peruuntui. Vielä se kaksi kertaa peruuntunut viikko Puerto de Moganiin toteutuu, mutta myös kaipuu tutulle Teneriffalle on voimistunut tässä viime aikoina. Uskon, että jompikumpi on yksi ensimmäisistä matkoistani heti, kun lähteminen tuntuu hyvältä. Voit lukea Palmuasemalta paljon aiempia kokemuksiani Gran Canarialta ja Teneriffalta.

IMG_6347

MJNN6163

3) Junalla Malagaan

Tämä on muhinut mielessäni jo vuosia. Haluaisin tehdä interrailin, joka ei kuitenkaan olisi ihan sellainen perinteinen interrail hankaline vaihtoyhteyksineen ja hostelliyöpymisineen. Minun interrail koostuisi tarkkaan valituista kohteista, joissa vietettäisiin useampi päivä. Suunnitelmani on mennä laivalla Saksaan ja jatkaa siitä junalla. Saksassa haluaisin nähdä useamman kaupungin, mutta mennä ainakin rakkaan ystäväni luo Stuttgarttiin. Sieltä jatkaisin Ranskan puolelle. Pariisi, Bordeaux, jotkut pienemmät kaupungit ja lopulta rajan yli Espanjaan. Vaihtoehtoja on paljon riippuen siitä, kuinka paljon tähän voisi käyttää aikaa, mutta haluaisin päätyä lopulta Malagaan. Aika ratkaisisi myös sen, pitäisikö sieltä lentää takaisin vai voisiko junailu jatkua eri reittiä myös takaisin. Jälkimmäinen olisi tietysti paras vaihtoehto, sillä haluaisin testata kunnolla, kuinka maata pitkin matkustaminen sujuu sähköpyörätuolin kanssa.

IMG_20190518_100957

IMG_1100

4) Tuttu talo Thaimaassa

Neljä ja viisi vuotta sitten vietin marraskuuta Hua Hinissä, Thaimaassa. Täysin esteettömässä talossa ja sen omassa uima-altaassa. Siitä asti olen kaivannut takaisin. Monet muut matkaunelmani ovat enemmän tai vähemmän seikkailuita, mutta Hua Hiniin haluaisin lähteä rentouttavalle hyvinvointilomalle, vähän niin kuin omatoimiseen kuntoutukseen. Uisin joka päivä monta kertaa, söisin tuoreita mangoja ja nauttisin auringosta. Täällä voisin kuvitella olevani pidempäänkin ja tämä matka sopisi etätyöhönkin. Löydät kaikki aiemmat Thaimaa-juttuni täältä.

IMG_2545

IMG_2623

Lisää matkainspiraatiota:

Kaukokohteet
Espanjan aurinkorannikko
Kanariansaaret
About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply