Nuotion tuoksua Pirttimäen ulkoilualueella

Vierailin Pirttimäen ulkoilualueella Espoossa viimeksi toukokuun viimeisenä päivänä, kun kevät oli juuri taittumassa kesäksi. Tänään lähdin katsomaan, miltä näyttää, tuoksuu ja tuntuu, kun syksy vaihtuu hiljalleen Nuuksion metsissä talveksi. Lämpömittari näytti viime yönä ensimmäistä kertaa pakkasta, mutta nousi onneksi plussan puolelle ennen lähtöämme. Tämä loppusyksy on minulle vuoden vaikeinta aikaa, kun ensimmäiset kylmät ilmat tekevät kropastani täysin toimintakyvyttömän. Kovin toimintakykyinen se ei ole muutenkaan, joten tilanne on paha. Jotenkin talven aikana kroppa tottuu ja näin pahaa muutosta en jokaisen ulkoilun jälkeen huomaa enää myöhemmin. Tänään puin ensimmäistä kertaa tänä syksynä toppatakin, talvisaappaat ja lapaset, joilla pärjäsin hyvin.

Pirttimäen ulkoilualueella on kolme eri pituista reittiä: kolme kilometriä, 6,4 kilometriä ja 8,3 kilometriä. Keväällä kiersimme 6,4 kilometrin mittaisen sinisen reitin, tänään valitsimme pisimmän eli 8,3 kilometrin keltaisen reitin. Sähköpyörätuolilla reitti oli helppo kiertää. Tie oli leveä soratietä koko reitin ajan. Nousuja ja laskuja oli aina välillä, eikä niiden vuoksi reittiä voi kutsua esteettömäksi, mutta sähköpyörätuolille yksikään ei tuntunut liian jyrkältä. Puut olivat tiputtaneet jo suurimman osan lehdistä, jotka nyt päällystivät teitä tehden alueesta ihan eri näköisen kuin keväällä. Vuodenaikojen upeus on se, että samat paikat pystyvät näyttämään täysin erilaisia puoliaan.

Pysähdyimme Sorlammin nuotiopaikalle, joka tulee vastaan vain 8,3 kilometrin reitillä. Emme olleet ainoita, mutta hyvin mahduimme hyväntuulisten kanssaulkoilijoiden joukkoon. Laitoimme makkarat tulille ja kaadoimme termareista kuppeihin ihanaa, höyryävän kuumaa Markkulan marjatilan glögiä. Pirttimäen ulkoilualueella ei ole kiinnitetty huomiota esteettömyyteen, eikä alueella ole esimerkiksi esteettömiä vessoja. Sorlammin nuotiopaikalla ei päässyt nuotion ääreen pyörätuolilla, sillä sitä ympäröi kiinteät penkit. Pöytiä oli vain yksi ja siinäkin oli kiinteät penkit. Meille tämä ei tuottanut nyt ongelmaa, sillä retkiseurani paistoi makkaramme ja otimme paikat pöydän päädystä. Sorlammin nuotiopaikka oli sopivasti suunnilleen reitin puolivälissä. Toinen reitille osuva nuotiopaikka on Hynkänlammella, jossa nautimme maisemista edellisellä retkellä. Sen kohtaa myös 6,4 kilometrin reitillä. Hynkänlammellakaan ei näyttänyt olevan ihmisiä ruuhkaksi asti ja siellä eväät saisi tulille myös pyörätuolista käsin. Retkeemme kului aikaa kaikkiaan kaksi ja puoli tuntia.

Tänään tuli todistettua, että tropiikkia kipeästi kaipaavankin saa hetkeksi onnelliseksi kylmässä, kun ympärillä on syksyisen kostea metsä, kädessä nuotiolla paistettu makkara ja kupissa kuumaa glögiä. Haikeuden ja ahdistuksen yhdistelmä painaa kuitenkin hieman mieltä, kun mietin, että pian on liian kylmä tällaisiinkin hetkiin. Ulkoiluajat lyhentynevät, mutta tämä vuosi on onneksi opettanut, että joka vuodenajasta voi löytyä mitä yllättävimpiä ilon hetkiä.