La Spezia, Italia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin viettänyt tänään päivän siellä. Eilen olisin ollut Marseillessa ja huomenna Roomassa. Olin lähdössä matkanjohtajaksi Risteilykeskuksen esteettömälle Välimeren risteilylle, mutta vallitseva tilanne luonnollisesti muutti suunnitelmat. Sille ei kukaan mitään voi, mutta voi että kuinka mielelläni olisin Välimerellä! Kuluneen viikon aikana olen kärsinyt välillä raastavasta matkakaipuusta. Kevään jaksoin, kesä Suomi-matkoineen oli ihana, mutta nyt syksyn kynnyksellä on herännyt ihan uusia kysymyksiä: Kuka minä oikeastaan olen ja mitä teen, jos en voi matkustaa? Matkustaminen on ollut jo niin monta vuotta osa identiteettiäni, työtäni ja elämääni, että ilman matkasuunnitelmia tuntuu orvolta. Talvisin lämpimään suuntaaminen on ollut itselleni myös terveysteko, joka on pelastanut kylmässä entisestään heikentyvät lihakseni. No, uudet syysinnostukset toivottavasti löytyvät pian, mutta ärsyttää saa! Onneksi myös viime vuonna olin töissä huikealla Välimeren risteilyllä ja tänä samaisena keskiviikkona La Speziassa. Leikitään siis hetki, että tämä kaikki olisi taas totta!
Laiva saapui La Speziassa aivan keskustan tuntumaan. Satamassa odotteli esteettömiä busseja, jotka kuljettivat maksutta satama-alueen portille, josta lähti ihana palmujen reunustama katu kohti keskustaa. La Spezian sataman kohdalla puhutaan yleensä Firenzestä, Pisasta tai Cinque Terrestä, joihin ehtii pitkän päivän aikana, vaikka esimerkiksi Firenzeen ajaa noin kaksi tuntia suuntaansa. Suurin osa risteilyn matkustajista suuntasikin noihin kaupunkeihin. Pisaan ja Firenzeen olisi ollut tarjolla esteettömiä (ja hyvin kalliita) retkiä. Kaksi ryhmämme jäsentä suuntasi omatoimiretkelle Pisaan junalla, mikä onnistui sähköpyörätuolilla hyvin, kunhan avustuspalvelut asemille varasi etukäteen. Me muut pysyimme La Speziassa. Kaikkien muualle lähteneiden laivamatkustajien puolesta heräsi yksi harmitus: He eivät kokeneet La Speziaa! Kaupunki nousi nimittäin suosikikseni Välimeren risteilyn satamista.
Kaupunki oli kooltaan juuri sellainen, josta eniten pidän. Sellainen, että kaikkialle voi kulkea itsekseen. Siellä oli myös kaikki suosikkielementtini: Palmukatu, värikkäitä taloja, kukkia, kävelykatuja ilman mukulakiviä, kapeita kujia, kahviloita, italialaista jäätelöä ja sivukujalta löytynyt ravintola, jossa oli ehkä parasta pastaa ikinä. Toki oli myös kuuma, ihana italialainen tunnelma ja pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko. Katsokaa vaikka niin ymmärrätte, miksi toivon, että Italia ja minä vielä kohtaamme!
Ps. Lue myös juttu vuoden takaisesta päivästä Marseillessa
No Comments