Pyörätuoli jäi, koirat veivät, minä nauroin
Olen aina halunnut käydä talvella Lapissa. Olen halunnut pitää lumesta ja olla talvi-ihminen. Se on vaikeaa, sillä en…
28.1.2016
Olen aina halunnut käydä talvella Lapissa. Olen halunnut pitää lumesta ja olla talvi-ihminen. Se on vaikeaa, sillä en…
28.1.2016Takanani on taas yksi niistä viikoista, että sitä seuraavina päivinä haluaisi vain istua tuijottamassa ikkunasta avautuvaa lumimaisemaa pieni…
25.1.2016Viisi vuotta sitten en tiennyt bloggaamisesta suoraan sanottuna mitään. Olin kuullut, että se on vähän niin kuin päiväkirja, johon…
20.1.2016Osa matkaan lähtevistä tarvitsee vamman tai sairauden vuoksi matkaan mukaan henkilökohtaisen avustajan. Minä olen yksi heistä. Olen koonnut…
19.1.2016Vuosi 2016 on täällä! Odotukseni tämän vuoden suhteen ovat korkealla, sillä jo heti tammikuu on täynnä suuria asioita. Sen lisäksi,…
3.1.2016Vuosi sitten tänään kirjoitin kiitosta edelliselle menestyksen vuodelle ja päätin sen sanomalla, että olen kiitollinen puolestakin siitä, mitä…
31.12.2015Hutsadin Elephant Foundation Hua Hinissä Thaimaassa tarjosi mahdollisuuden päästä kosketuksiin norsujen kanssa esteettömästi.
28.12.2015Rakastan joulua. Tunnelmaa, rakkaita ihmisiä, kauneutta, ruokaa ja sitä, että olen kerrankin vapaa matkakuumeesta. Jouluna en nimittäin kaipaa ulkomaille,…
25.12.2015On ollut vaikea valita mihin Thaimaan lomamme onnen hetkeen tarttuisin seuraavaksi. Parhaita asioita, jotka haluaisin kanssanne jakaa on…
20.12.2015Cicada Market on Hua Hinin parhaimpia viikonlopputoreja ja ehdottomasti kannattavaa yhdistää esteettömään lomaan Thaimaassa. Eri lähteet kertoivat sille…
6.12.2015