Päivä Rovaniemellä ja yö junassa

Aurinko ei ehtinyt nousta vielä Helsinki-Vantaalla, kun istuin Finnairin koneen penkkiin. Kenttätasolla, ei putkessa, mutta onneksi Helsinki-Vantaalla on ollut jo muutaman vuoden ajan ambulift, hissiauto, jolla pääsen terminaalista koneen ovelle ilman portaita. Aurinko nousi pilvien päällä, mutta reilun tunnin päästä Rovaniemelle laskeutuessamme sumu peitti sen. Sumu oli itseasiassa niin kova, että ikkunasta ei näkynyt mitään ennen kuin koneen pyörät osuivat maahan. Ehkä juuri se korosti tunnetta, että olisi laskeutunut satuun. Ympärillä oli sumua, hento lumipeite ja tyhjyyttä.

Rovaniemen lentokenttä on ihana. Se on niin pieni, että vartti koneen laskeutumisen jälkeen olin jo ulos koneesta, matkalaukkuaulassa sähkäriä kokoamassa. Samaan on pystynyt vain Oulu. Joulu tuli vastaan heti aulassa eli siis kaikkialla, sillä paljon muuta Rovaniemen lentokentällä ei ole. Ei tosin tarvitsisikaan. Lähtevien ja saapuvien matkustajien yhteinen aula ja siellä takkatuli riittävät kyllä. Olin tilannut ennakkoon invataksin hakemaan meidät lentokentältä ja menimme sillä rautatieasemalle. Matka jatkuisi heti samana iltana, joten jätimme isot laukut asemalle säilytykseen. Asemalta Arktikumiin, päivän ensimmäiseen kohtaamispaikkaan, oli puolentoista kilometrin matka. Lumi oli valitettavasti jo sulanut kaupungin keskustasta ja ilma tihkusateineen muistutti vähän liikaa Helsinkiä.

Vietin iltapäivän Arktikumissa Ennakoinnilla esteettömään vieraanvaraisuuteen -hankkeen iltapäiväseminaarissa. Yliopiston, ammattikorkeakoulun ja paikallisten matkailuyritysten edustajien kanssa keskustelimme viestinnän merkityksestä vieraanvaraisuudessa. Hankkeessa on pilotoitu toimintamalleja Sallassa ja Meri-Lapissa. Sallassa kehityskohteena on ollut yksin matkustavien aseman parantaminen eli siellä vammaisuus ei ole ollut keskiössä. Meri-Lapissa on keskitytty erityistä tukea tarvitsevien lasten perheisiin. Toin omassa puheenvuorossani esiin viestinnän erittäin tärkeän roolin liikuntarajoitteisen matkustajan näkökulmasta. Pienissä matkailualan yrityksissä tehdään paljon hyviä liikkeitä siihen suuntaan, että kaikki matkailijat olisivat tervetulleita, mutta se ei auta, jos siitä ei kerrota, eikä kohderyhmää tavoiteta. Esteettömyystarpeet ovat hyvin laajat ja harvoin voi suoraan sanoa mikä sopii kenellekin. Viestinnän, tietojen ja ennen kaikkea kuvien avulla matkustaja voi itse päättää mikä itselle sopii. Silti tietoja saati kuvia esteettömyyteen liittyen on kaiken kaikkiaan huonosti saatavilla. Googlasin esitystä valmistellessani wheelchair + lapland ja sain hyvin puhuttelevan tuloksen. Heti toisena tuloksena silmille hyppäsi lause ”Lapland is not a suitable destination for a traveller in a wheelchair”. Se ei ole totta, sillä Lapissa on myös liikuntarajoitteisille soveltuvia kohteita, mutta niin kauan kuin google kertoo noin, se on totta, sillä sieltä tietoa haetaan. Lappilaisilla matkailualan yrityksillä ja koko Suomen matkailumarkkinoinnilla on siis paljon tehtävää viestinnän suhteen ja siitä kävimme iltapäivän aikana paljon hyvää keskustelua.

Mielenkiintoisen iltapäivän jälkeen oli hyvä hetki drinkeille paljon mainetta ja tunnustuksia niittäneessä Arctic Light -hotellissa ihanan Pää pilvissä -blogin Maaritin kanssa. Arctic Lightin avajaisvuonna kaksi vuotta sitten arvostettu yhdysvaltalainen Travel+Leisure -lehti valitsi hotellin maailman 11. parhaaksi uudeksi hotelliksi, mikä oli korkein sijoitus eurooppalaiselle hotellille. Nyt näin vain aulan ja baarin, mutta niiden perusteella vaikutuin. Älyttömän tunnelmallista ja tyylikästä! Jouduin tosin käyttämään iltapäivän puheenvuorossani hotellia huonona esimerkkinä siitä, ettei nettisivuilla ole mitään mainintaa esteettömyydestä. Muut huonetyypit esitellään kyllä, mutta ei mahdollista esteetöntä huonetta. Syy ei välttämättä ole siinä, etteikö hotellissa esteetöntä huonetta olisi, sillä jostain syystä hotellit eivät usein näe tarpeellisena kertoa esteettömästä huoneesta kohdassa, josta huonetietoa etsitään. Aina voi toki olla yhteydessä hotelliin, mutta se ei ole tätä päivää ja harva jaksaa nähdä vaivan, jos toinen hotelli kertoo tiedot ilman soittelua. Ennen kaikkea se vaikuttaa vieraanvaraisuuteen. Thule-cocktailini, jota sekoittelin (eli melekutin) Maaritin ohjeiden mukaan katajan oksalla, sen sijaan toivotti minut oikeinkin tervetulleeksi.

Niin kuin myös ravintola Roka, jossa vierailin nyt jo kolmatta kertaa. Pieni ja viihtyisä ravintola on ehkä maailman paras juuri tällaisina iltoina, kun pieni tihkusade muuttuu kaatosateeksi ja junan lähtöön on vielä useampi tunti. Kokeilin tällä kertaa Fish & Chipsejä ja tykkäsin. Muutkin tuntuvat tykkäävän Rokasta, sillä ravintola oli jälleen täynnä iloista puheensorinaa. Kaikki aiemmat Rovaniemi-juttuni löydät täältä.

Juna lähti 21.15. Asemalla on säilytyslokeroiden lisäksi kahvila, joka on auki tämän viimeisen junan lähtöön saakka sekä hyvä inva-wc. Juna lähti laiturilta 1, joka on korotettu. Pääsin siis helposti sisään ilman apuvoimia. Hyttimme vaunussa 26 oli esteetön makuuhytti. En kutsuisi sitä tilavaksi, mutta minun tapauksessa riittävän toimivaksi. Hytin ovea voi pitää auki mahdollisimman paljon, eikä käytävällä ainakaan nyt ollut paljoa kuhinaa. Sähköpyörätuolini mahtuu sivuttain hyttiin ja sen ja sängyn väliin jäi juuri riittävästi avustajalleni tilaa nostaa minut sänkyyn. Siirtymistä helpottaisi, jos yläsängyn saisi nostettua ylös, mutta se ei ole mahdollista. Inva-wc on hyttiä vastapäätä. Se ei ole järin suuri, mutta sähkärini mahtui sisään. Ajattelin, että junan tasainen keinunta ja koko mennyt päivi saisi minut vaipumaan sikeään uneen, mutta ihan niin siinä ei käynyt… Juna ei heilu tasaisesti ja ensin valvottivat erilaiset äänet ja sen jälkeen kovan sängyn aiheuttamat puutumiset. Jossain vaiheessa yötä nukahdin, kunnes kello tuli viisi aamulla ja Tampere alkoi lähestyä. Puoli kuuden jälkeen jätimme junan ja hipsimme hiljaiseen hotelliin aloittamaan uutta päivää. Hyvin väsyneenä, mutta kamalan tyytyväisenä. Yöjuna on seikkailu ja Rovaniemi ihana.