Listasin Málagan ykköseksi esteettömät Euroopan kaupungit -listallani keväällä. Olen myös kertonut kuinka aliarvostettu tuo ihanuus mielestäni on ja ylistänyt muutenkin kaikin puolin. Unohdin kuitenkin kertoa tämän kaiken sähköpyörätuolilleni, jolle kaupunki ei ollut vielä tuttu. Sähkärini nimittäin tervehti minua Málaga-päivän aamunamme tyhjällä takarenkaalla, mikä on yksi pahimmista tietämistäni näyistä. Se estää liikkumiseni kokonaan ja hetken aikaa ajattelin minun ja Málagan kohtaamisen jäävän haaveeksi vain. Aikataulu oli nyt kuitenkin puolellamme, sillä saavuimme kaupunkiin vasta puoliltapäivin ja ennen sitä ehdimme saada laivasta mitä parhainta palvelua ja renkaan kuntoon. Kerron siitä vielä lisää, sillä olen luvannut sähkärille ihan omaa palstatilaa pian. En olisi voinut olla onnellisempi, kun laivan saavuttua satamaan pääsin ajamaan sovitusti ulos ihanuuteen.
Tiistai 18.7.2017
klo 12.00-20.00 Málaga, Espanja
Laivalta saatujen ennakkotietojen mukaan laivan laiturista Málagan kaupungin reunalle oli noin 20 minuutin kävelymatka. Kaupungin reuna on suhteellinen käsite. Mielestäni me tulimme täydelliselle paikalle. Malaguetan hiekkaranta avautui oikealle puolellemme käveltyämme pienen hetkeen laituria suoraan eteenpäin. Vasemmalla, heti kulman ja upean majakan takana avautui puolestaan yksi suosikkialueistani: ihana ja tyylikäs ravintoloiden, kahviloiden ja pienten putiikkien täyttämä satama-alue. Laivalta olisi voinut myös napata 5 euron hintaisen (meno-paluu) bussikyydin, joka olisi vienyt tämän ihanan satama-alueen ja vanhan kaupungin välissä sijaitsevalle Plaza de la Marinalle. Puolen tunnin välein oli saatavilla myös esteetön bussi. Jos vain suinkin jaksaa kävellä, en suosittele, sillä nähtävää ja koettavaa riittää kävellessä joka metrille.
Aloitimme lounaalla ja nostin sangria-maljan renkaalle (tai oikeastaan sen korjanneelle Oscarille). Paikka valikoitui täysin sattumanvaraisesti, mutta jakamamme tapas-lautanen ei ollut ollenkaan hassumpi, sangriasta nyt puhumattakaan. 2-3 euron viinilasilliset olivat tulleet tutuiksi jo Korsikalla ja Palmassa, mutta aina se jaksaa ilahduttaa yhtä paljon. Sangrian huono puoli tosin on se, että sen jälkeen täytyy ennen pitkää löytää vessa. Invavessojen löytäminen ei kuitenkaan koskaan ole kovin helppoa, ei Málagassakaan. Joissakin ravintoloissa vessoja varmasti olisi, mutta niiden sattumanvarainen kyseleminen on aikaavievää. Yleensä helpoimman ratkaisun tarjoaa jokin kansainvälinen ketjuravintola, kuten Mc Donalds. Tällä kertaa nopeammin vastaan tuli Dunkin Donuts aivan kaupungin sydämessä. Pidä mielessä!
Vaelteluni oli tällä kertaa silkkaa fiilistelyä. Mitään ei tarvinnut ihmetellä, kaikkialla näytti tutulta. Saatoin siis vain huokailla jälleennäkemisen ilosta ja onnesta. Nousin jonkin matkaa Alcazaban linnoitukselle. En tällä kertaa ylös asti, mutta sen verran, että sain ihailla alhaalla avautuvaa maisemaa ja meidän laivaamme. Tämän jälkeen kuljin ees taas kaduilla, kuvailin ja nautiskelin. Málagassa on pyörätuolilla helppo liikkua, sillä tiet ovat tasaisia, eikä mukulakiviä ole. Kadut ovat paikoin marmorisia ja liukkaita. Piipahdin muutamassa kaupassa pääostoskatu Calle Marqués de Larioksella ja suuntasin sen jälkeen sataman tuntumassa sijaitsevaan palmupuistoon, Parque de la Alamedaan. Ennen laivaan paluuta ehdimme vielä istuskella Málagatan rannalla pienessä rantabaarissa, alkuillan lomatunnelmassa. Niin ihania kuin kaikki aiemmat satamamme olivatkin olleet, vasta Málagalle lupasin ehdottomasti palata.
Laivayhtiöllä oli tarjolla retki ”Accessible Málaga”. 2,5 tunnin mittainen retki olisi vienyt esteettömällä autolla ja oppaan johdolla ylös Gibralfaron linnalle ja sen jälkeen ohi kaupungin nähtävyyksien ja Picasson synnyinpaikan. Retki olisi maksanut 69,75 USD eli noin 58,5 euroa/henkilö. Málagasta löytyy googlaamalla varsin hyvin esteettömyystietoja. Minun Málaga-jutut muutaman vuoden takaa löydät täältä.
No Comments