Valikko
Espanja / Kanariansaaret / Teneriffa

Retkipäivä Mascan mykistävissä maisemissa

Olen jo pitkään haaveillut näkeväni täällä Teneriffalla Mascan seudun, jota jokainen siellä käynyt on hehkuttanut. Retki on palvelukeskus LeRon esteettömissä retkivalikoimissa noin kerran kuussa ja tähän asti olemme aina menneet ristiin tai juuri sillä kerralla retkelle ei ole ollut tarpeeksi lähtijöitä. Nyt toiveeni kuitenkin toteutui!

Masca on pieni, alle sadan asukkaan vuoristokylä. Se sijaitsee ikivanhan tulivuoristo Tenon ja sen kansallispuiston kätköissä. Me emme itseasiassa edes menneet Mascan kylään, sillä se ei ole esteetön, eikä sinne noin vain bussilla huristella, mutta suuri osa Mascan viehätystä onkin myös sinne meneminen. Pieni mutkikas serpenttiinitie ja sitä ympäröivät aivan huikeat maisemat olivat todellakin odottamisen arvoisia!

IMG_5734

IMG_5748

Retki maksoi 43 €/hlö ja se toteutettiin 20 paikkaisella esteettömällä, hissillisellä bussilla. Lähdimme Mar y Sol -hotelliltamme kymmeneltä, me yhdeksän suomalaista ja neljä sveitsiläistä. Oppaamme oli varsinainen monitoimimies: hän opasti erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti 19 vuoden opaskokemuksella sekä englanniksi että saksaksi (ja tarvittaessa olisi voinut tehdä saman myös unkariksi ja espanjaksi), osasi kasvien nimet suomeksi, pakkasi pyörätuolit autoon, kiinnitti ne ripeästi ja ystävällisesti ja lisäksi vielä ajoi bussia pitkin niitä erittäin kapeita teitä. Aivan huikea tyyppi! Suuntasimme Los Gigantesin huikeiden merimaisemien ja Santiago del Teide -kylän kautta kohti Mascaa. Matka ei ollut pitkä, mutta noin seitsemän kilometrin matkaan sai kulumaan tunnin. Bussin kääntyminen mutkissa oli välillä senteistä kiinni ja jokaisen vastaantulevan auton kohdalla piti pysähtyä arvioimaan tilannetta. Tämä aiheutti myös sen, että kyyti oli välillä vähän nykivää ja sain samalla hyvää yläkropan lihastreeniä, kun yritin pysyä pystyssä. En osannut kauhistua rotkojen reunoilla, niin hienolta ikkunoiden takainen maisema näytti. Harmittaa, ettei ikkunan läpi saanut hyviä kuvia, varsinkin kun ilma 800 metrin korkeudessa oli harmaa. Tämä onkin jotain mikä pitää kokea itse.

IMG_5750

IMG_5721

IMG_5769

Suunnitelmissa oli pitää kahvipaussi ylhäällä maisematasanteen luona, mutta ulkona ripsi hiukan vettä, emmekä olisi kaikki mahtuneet sisätiloihin. Katsoimme siis maisemat bussista käsin ja jatkoimme suoraan Buenavista del Norteen, jossa vietimmekin noin kaksi tuntia. Söimme lounasta ravintola El Burgadossa, aaltojen lyödessä rantakiviin ja maiseman häikäistessä. Buenavista del Norte sijaitsee saaren luoteisnurkassa. Se tunnetaan golfin harrastajien paratiisina, mutta juuri muuten alueelle ei tulla. Minä olisin voinut jäädä katsomaan maisemaa useammaksikin päiväksi. Ruoka oli hyvää (erityisesti kalat) ja invavessa löytyi viereisestä julkisesta ulkouimahallista.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Paluumatkalla mykistyin muun muassa korkealle kohoavista teistä, joilta avautui näköalat merelle. Näimme Garachicon kylän ja kuulimme oppaalta loppuun saakka todella mielenkiintoisia tarinoita ja faktoja tästä aina vaan enemmän ja enemmän yllättävästä saaresta. Suosittelen todellakin tätä retkeä, jos se sattuu lomallasi kohdalle. Tulevat retket löytyvät noin kuukausi kerrallaan LeRon sivuilta. Ei-liikuntarajoitteisille Masca tarjoaa paljon myös upeita vaellusmahdollisuuksia. Katso tunnelmia myös videolta!

IMG_5820

IMG_5846

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

No Comments

    Leave a Reply