roadtrip Saimaa yhteistyö

Roadtrip Saimaalla: Esteetön Puumala & pala Mikkeliä

Yhteistyössä Visit Saimaa

Punkaharjulta reissuautomme nokka kääntyi kohti Puumalaa. 1,5 tunnin mittainen matka alkoi kevyessä vesisateessa, mutta Puumalaa lähestyessämme aurinko alkoi pilkahdella. Olimme nähneet jo niin paljon Saimaan kauneutta, että tuntui hämmentävältä saapua Puumalaan, jota kunnan nettisivuilla kuvataan Saimaan kauneimmaksi. Kuka näistä kaunokaisista pystyy valitsemaan parhaimman? Puumalassa on tuhat Saimaan saarta ja siten aivan valtava määrä rantaviivaa. Sinne mennään muun muassa mökkeilemään, pyöräilemään 60 kilometrin mittaiselle saaristoreitille, patikoimaan, veneilemään ja herkuttelemaan. Me keskityimme erityisesti viimeisimpään, sillä meidän Puumala-aikamme koostui ennen kaikkea älyttömän hyvästä ruuasta!

IMG_0776

IMG_0782

Okkolan lomamökit ja ravintola Niinipuu

Okkolan lomamökit sijaitsevat Puumalan Niinisaaressa. 17 mökkiä ja huvilaa tarjoavat sopivan vaihtoehdon jokaiselle, myös esteettömyyttä tarvitseville. Niemelä-mökin alakerta ja mökin ympäristö soveltuvat myös pyörätuolin käyttäjille. Mökki oli varattu koko kesän, myös vierailumme aikaan, joten en päässyt siihen tutustumaan. Mökki on kuulemma suosittu liikkumisesteisten asiakkaiden keskuudessa. Okkola on perheyritys ja jokainen mökki sijaitsee omassa rauhassa järven rannalla.

Mökkien lisäksi Paula-emäntä pyörittää Ravintola Niinipuuta, jonka pihaan ajoimme suoraan Punkaharjulta. Niinisaareen päästäksemme kuljimme lyhyen matkan lossilla. Innostuksestani huomasi, etten ole kovin tottunut saaristoelämään. Matka kesti vain muutaman minuutin, mutta olihan se nyt jännää! Oli sunnuntai ja vanhaan navettaan tehdyssä ravintola Niinipuussa oli sunnuntaiseen tapaan suosittu emännän noutopöytä. Se katetaan navetan vintille ja se sisältää aina vähintään 4 erilaista salaattia, kolmea erilailla laitettua kalaa ja kolmenlaista talossa alusta loppuun leivottua leipää. Lämpimänä pääruokana on liharuoka. Reitti vintille oli hieman liian haastava sähköpyörätuolille, manuaalipyörätuolilla liikkuvia on kuulemma saatu avustettua myös sinne. Mikään ei kuitenkaan ole kuulemma ongelma ravintola Niinipuussa, joten meidät ohjattiin alakerran tiloihin, johon oli huomattavasti helpompi pääsy. Yläkerrasta tuotiin pöytä täyteen alkuruokia, erittäin hyviä leipiä ja ruokajuomaksi Niinipuun kehuttua Louhisaaren juomaa, jota lopulta joimme kaksi kannullista. Pääruuaksi saimme ravintolan tunnetuimman annoksen: Lohta suoraan savustuspöntöstä lankun päällä tarjoiltuna. Paras lohi ikinä! Emäntä Paula kävi usein varmistamassa viihtymisemme ja paikasta jäi todella hyvä fiilis. Raparperijälkkärin jälkeen jatkoimme matkaa mahat äärimmäisen täynnä.

IMG_0729

IMG_0738

IMG_0740

IMG_0741

IMG_0743

IMG_0731

IMG_0734

IMG_0737

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resortia kutsutaan Saimaan Rivieraksi. Se riitti herättämään kiinnostukseni, varsinkin tässä kovassa Riviera-kaipuussa. Maineikas ja perinteinen lomakeskus Sahanlahti sijaitsee upealla paikalla Puumalassa. Saimaan rannalla, tietenkin, ja noin yhdeksän kilometrin päässä Puumalan keskustasta ja satamasta. Sahanlahdessa on erilaisia majoitusvaihtoehtoja: pieni Sahan hotelli (yhdeksän huonetta + 1 sviitti), Sahankylän villat, Villa Kaima ja aitat. Lisäksi alueella on Caravan-alue sekä laiturit veneellä saapuville. Sahan hotellista löytyy yksi esteetön huone, nimeltään Anni. Etukäteistietoja kysellessäni sain tietää, ettei hotelli vastaa nykyisiä esteettömyyssuosituksia, mutta pyytämieni kuvien perusteella päättelin kuitenkin pärjääväni, niin kuin pärjäsinkin.

Suurin haaste on hotellirakennuksen sisäänkäynti. Rakennukseen johtava ramppi on hyvin jyrkkä ja märkänä liukas. Siinä olevat välipuut toimivat varmasti osalle, mutta minun sähköpyörätuolini eturenkaat osuivat niihin väistämättä, mikä teki ylösmenosta ja alas laskeutumisesta tärisevää. Ylös tuolini nousi kuitenkin helposti avustajani varmistaessa takana ja alas tulin takaperin niin kuin aina jyrkissä rampeissa. Tilan puolesta sisäänkäynnille saisi huomattavasti loivemmankin rampin. Rampin jälkeen on vastassa etuterassi. Ovi avautuu rampille päin, joten sen täytyy ensin olla suljettuna. Itsenäinen kulkeminen on pyörätuolinkäyttäjille siis aika lailla mahdotonta. Etuterassi on 113 cm leveä, joten mahduin juuri ja juuri siinä kääntymään. Pidemmällä pyörätuolilla tämä ei onnistuisi. Sisäänkäyntien ovet ovat melko kapeita, mutta mahduin juuri. Huone oli rauhallinen, viihtyisä ja meille oikein toimiva. Nukuimme todella sikeästi! Kylpyhuoneessa oli tarpeeksi tilaa, mutta suihkussa ei ollut suihkutuolia. Minulla oli oma mukana, joten se ei nyt ollut ongelma. Kaiken kaikkiaan pärjäsin sähköpyörätuolillani huoneessa hyvin. Nykyinen omistajapariskunta Jaana ja Janne tiedostivat hyvin esteettömyyden haasteet ja heillä oli halua miettiä uusia ratkaisuja, joilla esteettömyyttä voisi parantaa. Alla olevan videon avulla voit arvioida majoituksen soveltuvuutta itsellesi sellaisena kuin se on tällä hetkellä.

IMG_0755

IMG_0811

IMG_0754

IMG_0744

IMG_0745

IMG_0749

Riviera-tunnelma tulee vahvimmin Rantamakasiinin terassilla. Me emme saaneet toivomaani hellepäivää, jolloin Rantamakasiini täyttyy ihmisistä ja musiikki soi, mutta hieman viileämpänäkin päivänä tuon tunnelmaan pystyi kuvittelemaan. Illallisen nautimme ravintola Koskivahdissa. Se sijaitsee Sahanlahden päärakennuksessa, jossa on myös vastaanotto. Kartanomainen päärakennus sijaitsee jyrkähkön mäen päällä. Sisäänkäynnillä on loiva ramppi. Päärakennuksessa on myös esteetön wc. Terassilta avautuu upea maisema järvelle. Koskivahti on yksi Saimaa Gastronomy -verkoston yrityksistä. Verkosto voitti vuonna 2019 Suomen paras ruokamatkailutuote -palkinnon, enkä tämän kokemuksemme perusteella ihmettele yhtään, miksi Koskivahti on mukana voittajajoukossa. Me nautimme illalliseksi paistettua Saimaan kuhaa ja jälkiruuaksi taivaallista maitosuklaamoussekakkua. Aamiainen Koskivahdissa oli paras hotelliaamiainen pelkästään jo itse tehtyjen karjalanpiirakoiden vuoksi. Pöydässä oli myös paljon muita ihanuuksia, jotka ovat kaikki lähialueen laatutuotteista. Suomen hotellien aamiainen on usein hyvin samanlainen ja oli kerrankin kiva kokea jotain ainutkertaisempaa. Vaikka Sahanlahdessa riittää vielä jonkin verran tekemistä esteettömyyden edistämiseksi, viihdyimme ihan todella hyvin ja palvelu oli todella hyvää.

IMG_0833

IMG_0828

IMG_0795

IMG_0798

IMG_0799

IMG_0794

IMG_0802

IMG_0787

IMG_0759

IMG_0766

Tertin kartano

Viimeisenä Saimaa-roadtripin aamuna nautimme Sahanlahdessa sen ihanuusaamiaisen ja suuntasimme kohti Mikkeliä. Reitin varrelle osui todellisia helmikohtia, ihan älyttömän kauniita paikkoja! Toisaalta tie oli myös paikoin tosi huonokuntoinen ja erityisesti Puumalan alueella tiet vaatisivat kunnostusta. Mikkelissä vietimme tällä kertaa vain muutaman tunnin, mutta ne olivat hienoja tunteja. Kohteenamme oli Tertin kartano, jolla on pitkä historia aitona sukukartanona. Tertin kartanolla on upea miljöö, jossa sijaitsee kartanoravintola, herkkupuoti, kahvila ja kartanohotelli. Kaikki ei ole esteetöntä, mutta kahvilaan, herkkupuotiin ja ihanalle pihalle pääsee myös pyörätuolilla. Kahvilassa on myös esteetön wc. Kahvilassa oli herkullinen lounaspöytä, jossa oli paljon Tertin kartanon oman maan tuotteita. Esimerkiksi perunoita, joita oppaamme kävi poimimassa pellosta meillekin kotiinviemisiksi sekä yrttejä Tertin omasta yrttitarhasta. Kotiinviemisiä ostimme myös Tertin Herkkupuodista, joka on täynnä herkullisia ja uniikkeja ruokatuotteita. Tertin kartano sijaitsee vitostien varrella, joten se on helppo pysähdyspaikka matkalla moneen kivaan kohteeseen!

IMG_0908

IMG_0906

IMG_0893

IMG_0879

IMG_0883

IMG_0899

IMG_0856

IMG_0861

IMG_0868

Kiitos Saimaa

Saimaan alue tarjoaa paljon mahdollisuuksia, joista kaikkia emme nyt edes kokeneet. Esteettömyyden suhteen riittää vielä tehtävää, mutta alueelta löytyy myös paljon yllättävän hienoja esteettömiä juttuja, kuten norppasafari Oravissa. Alueen yrityksillä on tahtoa kehittyä ja mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Saimaa on nimittäin meille jokaiselle mitä mahtavin syy matkustaa Suomessa! Inspiraatiota alueeseen löydät Visit Saimaan sivuilta.

Aiemmat juttuni Saimaan alueelta:

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply

    %d bloggaajaa tykkää tästä: