Goan sanotaan olevan lempeä aloitus Intiaan tutustumiselle. Moniin muihin Intian kaupunkeihin verrattuna Goa on rento, pieni (asukkaita ”vain” 1,5 miljoonaa, mikä on Intiassa vähän) ja länsimaalaisiin turisteihin tottunut. Me vietimme Goalla yhden päivän Intian valtameren risteilyllämme Dubaista Singaporeen. Minulle Goa oli jotain ihanan uutta ja eksoottista.
Intiassa on 1,3 miljardia ihmistä. Joukossa toki valtava määrä vammaisia henkilöitä, joiden asema yhteiskunnassa on pääasiassa hyvin huono. Esteettömyyteen ei ole kiinnitetty huomiota, esteetöntä joukkoliikennettä ei ole ja koko maassa on yksi invataksiyhtiö. Ezymov aloitti toimintansa vuonna 2015. Yhtiön kotipaikkana toimii Mumbai, josta on Goalle matkaa noin 600 kilometriä. Olin kuitenkin lukenut, että takseja olisi liikkunut myös Goalla, joten päätin laittaa sähköpostia. Sain ensin vastauksen, että kaikki autot ovat Mumbaissa, ja jos auto lähetetään minulle päiväksi Goalle, tulee hintaa lähemmäs 500 euroa. Vastasin, että tämä on vähän liikaa päivästä, jolloin sain vastauksen jäädä vielä odottelemaan, jos he saavat muitakin tilauksia Goalle, jolloin hinta laskisi. Ja niinhän siinä kävi. Joulukuulle tuli muitakin kyselyitä Goalle ja he tarjosivat autoa lopulta samaan hintaan kuin paikallisille. Maksoin lopulta 8 tunnin käytöstä 4500 Intian rupiaa, joka on noin 57 euroa. Nyt ajateltuna olisin voinut kyllä maksaa enemmänkin, jos olisin voinut rahoillani jotenkin mahdollistaa ja edistää paikallisten vammaisten ihmisten liikkumista. Toivottavasti jo taksin tulo Goalle sai sen aikaan.
Auto tuli meitä sovitusti vastaan Mormugaon satamaan. Autossa oli nostin ja asianmukaiset kiinnityspisteet lattiassa. Ihana kuskimme Mukesh oli ottanut mukaansa pikkuveljensä, joka puhui paremmin englantia. Annoimme heille vapaat kädet viedä meidät parhaimpiin paikkoihin, joihin päivässä ehtisimme. Auto kulki 50 km tunnissa, mikä on tyypillinen vauhti Intian liikenteessä (luojan kiitos…), joten kovin kauas ei päivässä ehdi. Me suuntasimme kohti vanhaa Goaa, jonne on satamasta matkaa noin 30 kilometriä. Matkalla pysähdyimme St. Francis Xavier -kirkolla, joka on kristillinen kirkko ihanan intialaisilla vivahteilla.
Vanha Goa on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Se oli aikanaan yksi maailman suurimmista kaupungeista, mutta autioitui vuonna 1835 kolera- ja malariaepidemioiden myötä. Ihastelimme St. Francis of Assisin kirkkoa, piipahdimme arkelologisessa museossa ja suuntasimme sitten vieressä oleville markkinoille. Ne liittyivät käynnissä olevaan festivaaliin, jonka syy jäi meille hieman epäselväksi. Vierailuamme edeltävänä päivänä, 3.12., vietettiin vanhassa Goassa pyhän Saint Xavierin kuoleman muistojuhlaa ja veikkaan tapahtuman liittyneen siihen. Kojuja oli silminkantamattomiin ja sukelsimme niiden väliin. Ääniä, tuoksuja, ihmispaljoutta, roskaa kaikkialla… Ihmetellen katsoin ympärilleni ja vähintään yhtä ihmetteleviä katseita sain takaisin. Olen aika varma, että kukaan tuhansista ihmisistä ei ollut koskaan nähnyt sähköpyörätuolia. Lapset tulivat lähelle. Aikuiset katsoivat hieman kauempaa, avoimesti ihmetellen. Markkinat olivat onneksi tasaisella kentällä, joten pääsin liikkumaan, vaikka ahtaus toikin haasteita. Kuskimme ja hänen veljensä kulkivat mukanamme ja toimivat tarvittaessa tien raivaajina. Pysähtyminen oli vaikeaa ja kaiken paljous sokaisi. Täällä olisi voinut viettää päivän tai päiviä hyvin edullisia ostoksia tehden, me ehdimme vain pienen siivun. Ihan uudenlainen, hieno kokemus. Lähtiessämme invataksimme ympärille kerääntyi iso joukko ihmisiä katsomaan, kun nousin hissillä ylös.
Jatkoimme matkaa kohti Goan pääkaupunki Panajia. Siirtymät autolla olivat vähintään yhtä mielenkiintoisia kuin oleminen auton ulkopuolella. Paikallisia ihmisiä, taloja, liikennettä, lehmiä kaduilla… Suuntasimme kohti lounaspaikkaa. Kuskimme ehdotti ensin viiden tähden hotellia, mutta toivoimme jotain hieman autenttisempaa. Näytti siltä, että paikan löytäminen olisi vaikeaa, sillä kaikkiin ravintoloihin oli portaat. Kuskimme kuitenkin selkeästi tiesi minne mennä. Saavuimme Panajissa sijaitsevan Peep Kitchen -ravintolan pihaan. Sielläkin oli portaat, mutta myös hissi! Hissiä käytetään varmaan pääasiassa tavaroiden lastaukseen, mutta se toimi loistavasti. Jälkeenpäin luin, että ravintola on ensimmäinen esteetön ravintola alueella. Ravintola oli kaiken kaikkiaan loistava valinta, sillä ruoka oli erinomaista ja paikka muutenkin todella siisti. Tuskin halvimmasta päästä Goalla, mutta meille halpa.
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti läheistä Caranzalemin rantaa. Kovin paljoa aikaa ei enää ollut, sillä paluumatkaan piti varata aikaa, liikenne Goalla kun näytti siltä, että yllätyksiä saattaisi tulla. Hetken ehdimme ihastella merimaisemia ja tehdä vielä muutamat ostokset rannan kojuista. Goahan tunnetaan ennen kaikkea rantakohteena, mutta rannat sijaitsevat joko satamasta etelään tai vanhasta Goasta vielä pohjoiseen. Yhden päivän vierailulla ei siis voi saada sekä kaupunki- että rantaelämää. Minä olen tyytyväinen siihen, mitä me koimme. Goa oli kaunis, vehreä, värikäs ja sopivasti erilainen. Mukanani oli oma matkaramppini, jota tarvittiin kaduilla kulkiessa useamman kerran. Erityisen esteettömäksi Goaa ei tietenkään voi sanoa ja esimerkiksi invavessaa en edes yrittänyt etsiä. Kirkkojen ja nähtävyyksien ympärillä näkyi ramppeja, osa parempia, osa ei ihan niin loppuun asti mietittyjä ratkaisuja. Ezymovia voin lämpimästi suositella, sillä auton avulla aukeavat paikat, joihin ei muuten pääsisi ja Goan kokeminen myös sähköpyörätuolista käsin tulee mahdolliseksi. Mene ihmeessä, jos joskus tilaisuus tulee!
No Comments