Jätin tähän kesään tarkoituksella tilaa spontaaniudelle. Kesä-heinäkuun vaihteessa toteutuneen Välimeren risteilyn ja yhden mökkiviikon lisäksi en tehnyt etukäteen juurikaan varmoja suunnitelmia. Tein kuitenkin avustajien työvuorot siten, että avustajille tuli sinne tänne muutaman päivän työputkia, jotka mahdollistaisivat minulle mahdollisuuden viime hetken reissupäätöksiin. Tämän viikon reissuun varautunut avustajani Jenni tiesi siis, että jonnekin lähdemme. Niinpä me yhdessä viime aikoina reissuissani paljon mukana olleen veljen tyttöni Annin kanssa katsoimme alkuviikosta, mistä voisimme löytää loppuviikosta auringon. Olimme ensin suunnitelleet lähtevämme yhteiselle roadtripille Itä-Suomeen, mutta sen suunnittelussa muistin taas, miksi spontaanit, esteettömät matkat ovat niin hankalia. Monissa Suomen kaupungeissa on hyvin rajoitetusti tarjolla esteetöntä majoitusta ja koska hotellien varaustilannetta ei näe netissä, on älyttömän työlästä soitella paikkoihin, varsinkin jos puhelimessa oleva asiakaspalvelija ei osaa vastata esteettömyyskysymyksiin. Ja toki ne vähäiset esteettömät huoneet ovat pari päivää aiemmin jo varattuja. Kyllästyin siis kaikkeen selvittelyyn hyvin nopeasti. Ratkaisumme oli kuitenkin erinomainen: Me päätimme lähteä Tallinnaan!
Esteetön hotelli Tallinnasta
Lähetin sähköpostia moniin Tallinnan hotelleihin ja kysyin löytyykö heiltä esteetöntä huonetta kolmelle (ei aina itsestäänselvyys) ja löytyisikö sellaista näin lyhyellä varoitusajalla. Päädyimme varaamaan huoneen hotellista Park Inn by Radisson Central Tallinn, josta hieman alempana lisää. Varasin huoneen sähköpostitse myyntipalvelusta, mutta itseasiassa Radisson-ketjulla esteettömän huoneen voi varata myös nettisivujen varausjärjestelmässä, mikä on itselleni iso plussa.
Esteettömään huoneeseen saa lisävuoteen tämän kertaisen selvittelyn perusteella myös muun muassa seuraavissa hotelleissa:
- Radisson Blu Olümpia (lue kokemukseni hotellista vuodelta 2018)
- Hestia Hotel Europa
- Hestia Hotel Seaport
- Sokos Hotel Viru (lue kokemukseni hotellista vuodelta 2016)
- Tallink City (he tosin kertoivat, että huone on esteetön, mutta kylpyhuoneessa ei ole mitään erityisiä varusteita, kuten tukikaiteita tai suihkutuolia)
- Metropol Spa Hotel (tämä tosin pienellä varauksella, olisiko ollut kolmelle hengelle, mutta ainakin kahdelle.)
Kahden hengen esteettömiä huoneita löytyy muun muassa seuraavista hotelleista:
- Swissotel Tallinn (lue kokemukseni hotellista vuodelta 2017)
- Palace Hotel Tallinn, a member of Radisson Individuals
- Radisson Collection Hotel Tallinn
Park Inn by Radisson Central Tallinn
Park Inn by Radisson Central Tallinn sijaitsee loistavalla paikalla. Satamasta on noin kilometrin kävelymatka, ympärillä on tunnelmallinen Rotermannin kortteli ihanine ravintoloineen ja erityisesti nuorten suosimine kauppoineen ja vanhan kaupungin sydämeen Raatihuoneen torille kävelee noin vartissa. Myös Viru-keskus on hotellin välittömässä läheisyydessä.
Hotellissa on vastaanoton työntekijän mukaan kaksi esteetöntä huonetta ja ne ovat ilmeisesti toistensa peilikuvat. Me majoituimme huoneessa 326. Huone oli siisti ja erityisen tilava Superior-luokan huone. Väliovi viereiseen huoneeseen mahdollistaa tarvittaessa vielä enemmän tilaa. Huoneessa on kaksi erillistä sänkyä (ei sähkösäätöisiä) ja meille oli tuotu lisävuode. Ilman sitä huoneessa on luonnollisesti vielä enemmän tilaa. Laskutilaa oli kiinteällä pöydällä, matkalaukkutasoilla sekä erityisen leveillä ikkunalaudoilla. Huoneen kokolattiamatto voi olla hankala osalle. Kylpyhuone on tilava. WC-istuimessa on siihen kiinnitetyt tukikaiteet ja se sijaitsee siten, että wc-istuimella istuessa tyhjää tilaa on vasemmalla puolella. Myös takana on tyhjää tilaa. Suihkussa on irrallinen suihkutuoli, jossa on selkänoja. Pidet-suihkua ei ole. Katso alta video, jossa esittelen huoneemme.
Hotellin yleisissä tiloissa pääsi liikkumaan hyvin sähköpyörätuolilla ja aulassa on esteetön wc. Kahdesta hissistä toinen on isompi, mutta mahduin kyllä molempiin. Aamiainen oli hyvää perustasoa. Ulko-ovet avautuvat automaattisesti ja oven vieressä on yksi esteetön pysäköintipaikka.
Ravintolahavainnot
- Esteettömiä ravintoloita on edelleen haastava löytää kauppakeskusten ulkopuolelta, mutta kyllä niitä on. Kesäaikaan yleensä terassit tuovat ratkaisun, jos ei ravintolaan pääse sisälle, mutta etenkin Rotermannin alueella lähes kaikki terassit oli rakennettu tasanteen päälle, eikä tasanteille ollut luiskaa. Vabalaud.ee -sivustolla on Viron ravintoloita (huom! koko Viron eli kaikki eivät ole Tallinnassa), joissa on esteetön wc. Visit Tallinn -sivustolla pystyy hakemaan täysin esteettömiä ravintoloita. Toivon, että tässä ei ole kaikki, mutta tätä voi hyödyntää.
- Italialainen ravintola Controvento vanhan kaupungin sydämessä on unelmapaikka, kun haluaa syödä tunnelmallisella kujalla, jossa tuntee lämpimänä kesäiltana olevansa vähän vielä enemmänkin etelässä. Myös ruoka oli hyvää. Sisälle ei pääse esteettömästi ja mukulakiviä on valtavasti, mutta ulkona kujalla on pöytiä, joihin pääsee.
- Raatihuoneen torilla sijaitseva Burger & Ribi on hyvä valinta burgerin ystävälle, vaikka yleensä turistikeskittymien ympärillä olevia ravintoloita kannattaakin vältellä. Terassille pääsee jalkakäytävältä ja periaatteessa sisäänkin, mutta esteetöntä vessaa ei ole.
- Telliskiven alue on suosikkini. Fotografiskan yläkerrassa sijaitseva ravintola kannattaa painaa mieleen tyylikkäänä illallispaikkana tai drinkkipaikkana. Me nautimme tällä kertaa vain drinkit. Fotografiskassa on esteetön wc sisääntulokerroksessa ja yläkerran ravintolakerroksessa. Ravintolassa (ja vessoissa) voi vierailla, vaikka ei menisikään katsomaan näyttelyä. Telliskiven Balti Jaama Turg kauppahalli on täynnä hyvää katukeittiöruokaa. Kivi, Paperi, Käärid on esteetön ravintola vessoineen ja bonuksena vielä täysin gluteeniton. Ranskalainen bistro Frenchy Telliskivessä näytti lupaavalta ja ainakin terassille pääsee, sisätiloja en katsonut. Telliskivessä kannattaa nauttia myös jäätelöt jäätelöbaarissa La Muussa. Sisälle pääsee esteettömästi.
- Rotermannin korttelissa sijaitseva Chicago 1933 toimi loistavana lounaspaikkana. Söimme terassilla, mutta ravintolaan pääsee myös sisään esteettömästi. Esteetöntä vessaa ei kuitenkaan ole. Rotermannin alueen ravintolat pitäisi kartoittaa vielä tarkemmin, R14 olisi kiehtonut erityisesti, vaikka se nyt jäikin.
- Ravintola Troikassa Raatihuoneen torilla on esteetön wc. Sitä on mahdollisuus hyödyntää, vaikka ravintolassa ei söisikään. Kovin moni ei ole tainnut näin tehdä, sillä vessa oli varasto. Sieltä kannettiin pois ainakin kuusi jätesäkillistä tyhjiä pulloja ennen alla olevassa kuvassa näkyvää tilannetta. Lattia oli kaljasta liukas. Mutta hei, pääsin pöntölle ja olin siitä aika tosi onnellinen (koska vessoja ei ole vanhassa kaupungissa joka nurkan takana).
Esteetöntä tekemistä Tallinnassa
- Ensimmäisenä päivänä kävelimme vanhan kaupungin halki Telliskiven alueelle. Vanhan kaupungin mukulakivet eivät ole kivoja, mutta sähköpyörätuoli selviää niistä, jos vain itse kestää heilumista. Vanha kaupunki on niin tunnelmallinen, että joka kerta sinne kuitenkin haluan. Telliskivessä liikkuminen on paljon helpompaa. Iso Balti Jaama Turg kauppatori on tosi kiva niin shoppailijalle kuin herkuttelijalle. Hissillä pääsee kerroksesta toiseen ja esteetön wc löytyy. Telliskivessä herkuttelimme jäätelöllä ja katselimme maisemia Fotografiskan kattoterassilta drinkkien kera.
- Toisena päivänä kävelimme Jennin kanssa noin kahden kilometrin matkan hotellilta kauniiseen Kadriorgin puistoon. Siellä sijaitsee Pietari Suuren rakennuttama barokkipalatsi, lukuisia museoita (muun muassa esteetön Kumu) sekä pieni lasten huvipuisto. Osa puiston kulkuväylistä on esteellisiä (esimerkiksi vallihautoja ylittäville silloille on pieniä kynnyksiä), mutta vähän kiertelemällä löytyy parempi reitti. Puiston ympärillä on kauniita puutaloja ja palatseja. Kaunis seutu, jossa en ollut aiemmin ollut.
- Myös shoppailun keskitimme toiseen päivään. Anni viihtyi parhaiten Rotermannin korttelin kaupoissa. Viru-keskuksessa pyörähdimme myös, mutta parhaan saaliin tuotti sataman ja Rotermannin korttelin välissä sijaitseva Nautica-ostoskeskus.
- Visit Tallinn on koonnut sivuilleen tietoa ja vinkkejä Tallinnan esteettömyydestä. Pietari Ahtiainen kertoo omat vinkkinsä esteettömään Tallinnaan Parasta Tallinnassa -sivuston artikkelissa. Yleistä Talinna-tietoutta ilman esteettömyys-näkökulmaa ja vinkkejä löytyy Tripsterin oppaasta.
Meillä oli ihan tosi kiva reissu ja kannatti todellakin valita Tallinna spontaanille kesälomamatkalle! Kaupungissa riittäisi nähtävää kyllä pidemmäksikin aikaa, joten ensi kerralla ehkä taas vähän pidempään kuin kaksi vuorokautta. Jaa alla olevaan kommenttikenttään omat vinkkisi esteettömään Tallinnaan muiden hyödyksi!
1 Comment
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
20.7.2022 at 07:44Tallinnaan olisi mukava lähteä tutustumaan hieman perusteellisemmin. Aina itsellä tulee lähdettyä vain päiväretkelle tai yhden yön kestävälle reissulle, vaikka tekemistä riittäisi pidemmäksikin aikaa.