Valikko
Hotellit Suomessa / Pohjois-Suomi / syöte

Tunturihotelli Iso-Syöte ja Suomen paras esteettömän huoneen maisema

Kaupallinen yhteistyö: Naturpolis Rannikolta tuntureille -hanke,
Syöte & Hotelli Iso-Syöte

Okei, en ole vieraillut jokaisessa Suomen hotellissa, mutta esteettömästä huoneesta avautunut maisema on paras, jonka olen toistaiseksi nähnyt ja olen aika varma, ettei sitä kovin helposti voi päihittää. Tunturihotelli Iso-Syöte sijaitsee nimensä mukaisesti korkealla, Suomen eteläisimmän tunturin Syötteen laella, Syötteen kansallispuiston läheisyydessä. Sieltä alkoi esteettömän talvisen Bucket listini eli toivelistani läpikäynti reissullani Syötteellä ja Ruka-Kuusamon seudulla maaliskuussa 2021. Kotoani Espoosta kertyi Hotelli Iso-Syötteen pihaan 760 kilometriä ja ajoimme sen autollani kahden avustajani kanssa muutaman pysähdyksen taktiikalla. Syöte ei ole vielä Lappia, mutta siellä pystyy toteuttaa talvisia matkahaaveita ihan yhtä hyvin kuin pohjoisemmassakin, joten se on erinomainen valinta monesta suunnasta saapuville. Oulusta Syötteelle on matkaa noin 150 kilometriä ja Kuusamosta noin 95 kilometriä. Syöte on yksi Suomen lumisimmista alueista ja siellä on kauneimmat tykkylumipuut, sanotaan. Meidän vierailun aikaan paras tykkylumipuuaika oli jo päättynyt.

Hotelli Iso-Syöte valmistui syksyllä 2020. Se rakentui pari vuotta aiemmin tulipalossa tuhoutuneen edeltäjänsä raunioille. Yrittäjäpariskunta Juha ja Katariina Kuukasjärvi päättivät alkushokista toivuttuaan tehdä uudesta hotellista entistä paremman ja niin uniikki, hyvän palvelun putiikkihotelli sai alkunsa. Hotelli Iso-Syötteen tarinaan voit tutustua hotellin omilla sivuilla.

Saapuminen

Paras keino saapua hotellille on oma auto. Invapysäköintipaikka sijaitsee niin sanotulla alaparkkipaikalla, jossa on muuten pääasiassa hotellin omia autoja. Invapysäköintipaikan vieressä on heti ovi, joka vie hotellin kerrokseen kaksi, jossa huoneemme sijaitsi, joten sitä kautta kulkeminen ja tavaroiden kuljettaminen oli kätevää. Vastaanotto sijaitsee kerrosta ylempänä. Me emme automaattisesti löytäneet invapysäköintipaikalle, vaan ajoimme ensin mäen päälle pääsisäänkäynnin luona olevalle parkkipaikalle ja siirsimme auton vastaanotossa vierailtuamme. Pääsisäänkäynti on näyttävä ja vetää magneetin lailla luokseen. Ovelle on parkkipaikalta hieman nousua, joka voi etenkin talvella olla haastava osalle apuvälineiden käyttäjistä. Alaovelta kulkiessa välttää tämän.

IMG_3898 (2)

Majoitus

Hotelli Iso-Syötteessä on kaksi esteetöntä Star Superior -luokassa olevaa huonetta. Ne sijaitsevat päällekkäin kerroksissa 1 ja 2 (vastaanotto on kerroksessa 3) ja ovat keskenään identtisiä. Erittäin tilavassa huoneessa on leveä parisänky ja sohva, jonka saa myös vuoteeksi. Huone on sisustettu tyylikkäästi ja lähes seinän kokoisista ikkunoista avautuu se Suomen paras esteettömän hotellihuoneen näkymä alas rinteisiin. Ensimmäisenä aamuna sängyssä makoillessani näin maiseman ensimmäistä kertaa auringon paisteessa. Olisin voinut jäädä siihen katselemaan sitä pitkäksi aikaa ellei edessä olisi ollut päivä nimenomaan niissä avautuvissa maisemissa. Huoneessa on paljon laskutilaa eri puolilla. Kokolattiamatto on kova, joten se ei todennäköisesti aiheuta ongelmia apuvälineille. Kylpyhuone on todella tilava. Suihkussa on tilaa ja siirrettävä käsinojallinen suihkutuoli odotti huoneessa. Sen jalaksia säätämällä tuolin saa korkeammaksi, nyt se oli hyvin matala. Lavuaareja on kaksi ja niiden molemmin puolin on runsaasti laskutilaa.Lähes koko seinän levyinen peili on sen verran korkealla, etten pyörätuolissa istuen nähnyt itseäni. WC-istuin sijaitsee hieman hankalasti kylpyhuoneen nurkassa. Tilaa siirtymiseen on wc-istuimen vasemmalla puolella ja samalla puolella on myös seinästä taittuva tukikaide. WC-istuimen edessä oleva pieni lavuaari ja bidet-suihku tekivät wc-istuimen edustasta ahtaan, mutta toki niihin kerrankin yltää hyvin, usein kun ne on sijoitettu liian kauas wc-istuimesta. Alla olevalla videolla esittelen huoneen, jotta voit arvioida sen soveltuvuutta itsellesi.

IMG_3907

IMG_3909

IMG_3913

IMG_3904

IMG_3906

IMG_3927

Ravintola Hilltop ja hotellin yleiset tilat

Hotellin vastaanottokerroksessa sijaitseva ravintola Hilltop on tasokas ja tunnelmallinen ravintola, josta sieltäkin avautuvat upeat näköalat. Meidän vierailumme aikana päällä olivat koronaviruspandemian aiheuttamat rajoitukset ravintoloiden aukioloille, joten vaikka kuinka olisi tehnyt mieli, emme päässeet tunnelmoimaan ravintolan pöytiin. Huoneeseen haimme kuitenkin erittäin herkulliset a la carte illalliset ja monipuolisesta buffet-pöydästä aamiaiset. Tämä oli järjestetty poikkeusoloissa hyvin. Illalliseksi nautin ensimmäisenä iltana paistettua siikaa ja toisena iltana puuhiiligrillattua härän ulkofileetä. Molemmille lämmin suositus, mutta härän ulkofilee oli meidän kaikkien mielestä aivan erityisen hyvää. Normaalioloissa nauttisin kuitenkin hotellin aulatiloista, takkatulen loimusta ja ravintolasta, sillä ne johdattivat johonkin erityislaatuiseen tunnelmaan.

Kerrosten välillä pääsee kulkemaan hissillä, joka on tarpeeksi tilava myös isommille apuvälineille. Hissistä tullessa ja huonekäytäviin mennessä ovat vastassa lasiovet, jotka ovat painavia ja varmasti hankalia itsenäisesti liikkuville pyörätuolin käyttäjille. Yleistiloissa on useampi esteetön wc. Yksi sijaitsi vastaanoton ja ravintolan läheisyydessä, toinen huoneemme lähellä kerroksessa kaksi. Molemmat ovat tilavia ja huoneemme lähellä sijaitsevaa vessaa käytin paljon. Sen vieressä on hotellin Safareiden lähtöpiste. Kokemistamme aktiviteeteista kerron vielä myöhemmin lisää, mutta lomaan Hotelli Iso-Syötteessä voi yhdistää monia aktiviteetteja, joista osa soveltuu myös osalle liikuntarajoitteisista.

IMG_3916

IMG_3919

IMG_3923

IMG_3917

IMG_4128

Arctic Spa

Hotellissa sijaitsee idyllinen Arctic Spa. Hoitoihin emme tiivisohjelmaisella reissullamme ehtineet, mutta aktiivisen päivän jälkeen kävimme nautiskelemassa allasosastolla. Naisten puolen (ja varmasti myös miesten) pukuhuone ja suihkutilat ovat esteettömät. Suihkutiloissa pidin erityisesti erillisestä ovella varustetusta pienestä suihkuhuoneesta, jossa sai peseytyä rauhassa ja johon mahduimme avustajani kanssa hyvin molemmat. Allasosastolla on uima-allas, poreallas ja kylmävesiallas. Kaikkien näiden luo pääsee esteettömästi, mutta esteettömyyttä ei ole huomioitu altaisiin siirtymisissä eli ramppia tai nostinta veteen ei ole. Uima-altaaseen johtaa loivat portaat, mutta tukikaidetta ei ole. Avustajani kantoivat minut altaaseen easyTravelseat -nostoistuimellani, joka oli muutenkin koko reissumme ajan tärkeässä roolissa mahdollistamassa aktiviteettejamme. Saunat sijaitsevat altaiden vieressä ja ovat yhteiset kaikille sukupuolille. Perinteiseen saunaan mahduin omalla suihkupyörätuolillani just ja just, höyrysauna oli tilavampi. Allasosasto on aukiollessaan vapaasti hotellivieraiden käytettävissä. Lisätietoa allasosastosta hotellin sivuilla.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Olisin viihtynyt hotellissa pidempäänkin. Nyt visiittimme oli melko lyhyt ja aktiviinen, joten jokaista hotellin osaa en ehtinyt kunnolla tutkia. Kerron seuravaaksi mitä mahdollisuuksia Syötteen upeat maisemat tarjoavatkaan!

IMG_4135

About Author

Maailman mahdollisuudet näkevä esteettömän matkailun asiantuntija ja matkabloggaaja, Palmuaseman kirjoittaja ja esteettömän matkailun kouluttaja.

1 Comment

  • Iso-Syöte vaikuttaa upealta hotellilta. Me emme ole siellä vielä yöpyneet, mutta haluaisimme kyllä. Toivottavasti onnistuisi jo tämän vuoden aikana. Itse pidän Syötteestä ympäri vuoden, mutta toden totta 1,5 kuukautta sitten siellä käydessämme oli kyllä tavattoman hienot tykkylumipuut: https://www.matkallamissamilloinkin.com/iso-syote-talvella/ Syöte on hieno kuitenkin ympäri vuoden ja tekemistä siellä riittää!

    Reply

Leave a Reply