Monet matkabloggaaja-kollegani pitävät matkoillansa tarkkaa kirjanpitoa siitä, mihin rahaa menee. Raha on yksi lukijoita eniten kiinnostavista aiheista ja nyt hieman kaduttaa, ettei minulla ollut käytössä minkäänlaista kirjanpitoa, eikä kuitteja reissulta ole juurikaan tallella. Olen vähän sellainen, että säästän reissurahat ottaen siinä vaiheessa selvää hintatasoista, maksan valmiiksi isoimmat menoerät (lennot, hotellit yms.), enkä reissuissa kovin paljoa hintoja katsele, vaan luotan budjettiini. Olen saanut teiltä toiveita kirjoittaa käymieni maiden tippikulttuurista, valuutasta, ruuan hinnasta ja siitä kuinka paljon vaihdoin ennakkoon käteistä. Avaan muistikuvieni ja tiliotteitteni perusteella kokemukseni maittain vierailujärjestyksessä. Olen Danske Bankin asiakas ja osan valuutoista vaihdoin ennakkoon heidän kauttaan.
Islanti
Islanti oli aloitusmaani ja tavallaan helppo sellainen, sillä kulttuuri on hyvin samanlainen kuin Suomessa. Maksoin Islannissa pääasiassa kortilla, joka tuntui käyvän kaikkialla. Käteistä nostin Keflavikin lentokentältä noin 80 euroa eli noin 9300 Islannin Kruunua. Lisäksi meni 4,50 euroa käteisnostopalkkiota. Käteistä käytin lähinnä pienempiin ostoksiin. Matkailupalvelut ovat Islannissa kalliita ja esimerkiksi hotelleista ja vuokra-autosta saa maksaa. Ruoka ei kuitenkaan ollut niin kallista kuin etukäteen ajattelin. Yksi reissun parhaista ruuista: Kala-ateria ravintola Koparissa maksoi noin 18 euroa ja illallinen kera drinkin hotellimme Slippbarinn -ravintolassa 25 euroa. Islannissa ei yleensä jätetä tippiä ellei palvelu ole ollut aivan ensiluokkaisen hyvää eli käytäntö on hyvin samanlainen kuin Suomessa.
USA, Seattle & Hawaiji
Yhdysvaltojen dollareita vaihdoin ennakkoon paljon, muistaakseni noin 600 euroa. Tiesin voivani hyödyntää niitä myös matkani muissa vaiheissa tai vaihtaa tarvittaessa muihin valuuttoihin. Ei tarvinnut vaihtaa pois, kaikki meni. Kortilla maksaminen on koko ajan yleisempää myös Yhdysvalloissa, mutta käteistä käytetään silti vielä paljon. Sain onneksi paljon myös yhden dollarin seteleitä, sillä tiesin tarvitsevani niitä alusta lähtien. Edellisellä Yhdysvaltojen matkallani jouduin noloon tilanteeseen Fort Lauderdalessa, sillä en tajunnut, että myös lentokentän avustajat odottavat tippiä ennen kuin he kysyivät sitä suoraan. Nyt olin varannut pieniä seteleitä käteni ulottuville Seattlen lentokentällä, mutta meitä koneesta matkalaukkuaulaan avustanut mies ei niitä huolinut. Seattlessa tippejä ei odotettu palvelusta niin selvästi kuin Floridassa. Matkalaukkujen kantaja hotellissa yritti lähteä nopeasti, mutta sain annettua hänelle dollarin per laukku niin kuin tapana on. Tippaaminen ja verojen osuus on huomioitava Yhdysvalloissa aina. Esimerkiksi kaupassa hintalappuun ei ole valmiiksi kirjattu veroja. Kassalla lyötävä hinta on siis aina vähän suurempi kuin hintalapun hinta. Ravintolassa on jätettävä tippiä aina 15-20 %. Monissa ravintoloissa kuittiin on valmiiksi kirjattu paljonko tippi on eri prosenttiosuuksissa. Tarjoilijoiden palkka koostuu hyvin pitkälti tipeistä. Seattlen ja Hawaijin ruokahinnoista en muista esimerkkejä, sillä maksoin käteisellä. Sen muistan, että Seattlessa loppuhinta syömissämme ravintoloissa oli verojen ja tippien jälkeen hitusen halvempaa kuin Suomessa, mutta ei merkittävästi. Hawaijilla taas päästiin selvemmin Suomen hintoihin, joissain ravintolassa ylikin.
Transpacific-risteily
Maksoin etukäteen risteilyyn pakollisena kuuluvat palvelumaksut, jotka olivat kolmelta hengeltä 845 €. Tämä siis lisättiin automaattisesti matkan hintaan. Kerroinkin jo Transpacific FAQ -kirjoituksen yhteydessä, että laivalla minulla meni kolmen ja puolen viikon aikana 412 €, josta suurin osa retkiin ja ostoksiin. Juomien hintoihin lisätään laivalla automaattisesti 10 prosentin tippi. Risteilyn päätteeksi sai vielä antaa extra-tippiä henkilöille, joilta on saanut erityisen hyvää palvelua. Me kolme muistimme muun muassa hyttisiivoojaamme, tarjoilijoitamme, bändiä ja Flow Rider -ohjaajaporukkaa kaikkia noin 20 dollarin tipeillä.
Fiji
Fijillä vietimme vain päivän, emmekä kuluttaneet juurikaan rahaa. Maija oli vaihtanut 20 euroa Fijin dollareiksi, mikä oli hyvä ratkaisu, sillä ihailimme ehkä maailman kauneimpia seteleitä ja saimme niillä maksettua kahvilaostoksemme. Myös Yhdysvaltojen dollareita hyväksytään varsinkin turistikaupoissa. Yleisesti Fijin hintataso vaikutti pääkaupunki Suvassa hyvin halvalta lukuun ottamatta meitä risteilymatkustajia varten pystytettyjä kojuja ja kauppoja. Fijillä ei kuulu jättää tippiä, se koetaan monin paikoin jopa loukkaavana.
Vanuatu
Vanuatulla vietimme niin ikään päivän. Vanuatun hintatasosta on hyvin vaikea sanoa, sillä vietimme päivän hotelliresortin rannalla, jossa myös söimme. Vanuatulla käytetään hyvin yleisesti Australian dollareita maan oman valuutan rinnalla. Olin vaihtanut niitä etukäteen noin 200 euroa. Ruoka oli ehkä reissun paras. Muistelisin, että maksoin siitä ja isosta mojitosta yhteensä noin 15 euroa. Meno-paluu taksimatkasta seitsemän kilometrin päässä sijaitsevalle hotellille maksoimme noin 35 euroa neuvoteltuamme ensin kymmenen taksikuskin kanssa. Hinnat Port Vilan ravintoloissa ja kaupoissa muuttuvat kuulemma kalliimmiksi päivinä, jolloin risteilyalus on satamassa, muuten alueella on halpaa. Vanuatullakaan ei kuulu jättää tippiä ja sen jättäminen voidaan kokea loukkaavana.
Uusi-Kaledonia
Uudessa-Kaledoniassa on selkeästi korkeampi hintataso kuin Fijillä ja Vanuatulla, ainakin päivän kokemuksella pääkaupunki Noumeassa. Tämä ei näkynyt vain matkailupalvelujen hinnassa, vaan myös esimerkiksi ravintoloissa. Korttimaksu hyväksyttiin monissa ravintoloissa ja valuuttana kävi myös Australian dollari maan oman valuutan lisäksi. Uudessa-Kaledoniassakaan ei ole tapana jättää tippiä, mutta eurooppalaiseen tapaan sitä saa jättää, jos palvelu on ollut erityisen hyvää.
Australia
Sydneyssä vietin 12 päivää. Etukäteen olin siis vaihtanut noin 200 euroa, joista osa kului jo Uudessa-Kaledoniassa ja Vanuatulla. Käytin paljon käteistä, mikä tuntui ravintoloissa helpoimmalta tavalta, vaikka Sydneyssä käy myös kortti. Nostin käteistä kaupungissa olo aikanani yhteensä vielä noin 450 euroa. Joka nostolta meni 4-5 euron nostopalkkio. Sydney on kallis kaupunki, mikä näkyy niin hotellihinnoissa kuin ravintolahinnoissakin. Suomalaista ei kuitenkaan liikaa huimannut. Huikea souvlaki-annos hotellimme viereisessä super-hyvässä kreikkalaisessa ravintola Medusassa maksoi noin 20 euroa, samoin grillattu kala Darling Harbourin kalaravintolassa. Tippaaminen Sydneyssä ei ole ollenkaan pakollista, mutta sitä katsotaan hyvällä. Pyöristimme siis laskujamme aina vähän ylöspäin, noin 5-10 %. Myös siivojalle jätimme lopuksi tippiä noin yhden Australian dollarin (n. 0,7 euroa) päivää kohden.
Thaimaa
Thaimaan hintataso jaksoi yllättää taas. Se, että illallisen juomineen saa viidellä eurolla, on ihan uskomatonta. Halvinta oli jälleen Hua Hinin asuntomme lähiravintoloissa. Vaihdoin ennakkoon muistaakseni 250 euroa ja pärjäsin sillä kaksi viikkoa joululahjoja shoppaillen ja hyvin syöden Bangkokissa ja Hua Hinissä. Okei, vanhempani tarjosivat illallisen jonain iltana ja jaoimme kuljetuksista syntyneitä kuluja. Toisaalta nahkakenkäni maksoivat useamman kympin. Thaimaan Bahteja kannattaa ehdottomasti vaihtaa, sillä käteinen on paras maksuväline kojuissa ja ravintoloissa. Ravintolassa ei ole pakollista tipata, mutta tarjoilijat kuitenkin arvostavat sitä. Vaikka jättäisi 10 %:n tipin, on se suomalaiselle hyvin pieni summa. Meitä hyvin palvellut laukunkantaja hotellilla Bangkokissa oli todella iloinen 20 bahtin eli noin 0,5 euron tipistä.
No Comments