*Artikkeli on osa kaupallista vuosikumppanuuttani
Espanjan Matkailutoimiston Helsingin toimiston (Tourspain) kanssa.
Espanjan aurinkorannikko on täynnä ihania helmiä, joista monet sopivat hyvin myös esteettömään matkailuun. Moni löytää alueelta suosikkinsa, johon palaa yhä uudelleen. Minä huomaan palaavani aina uudelleen Fuengirolaan, osa taas Benalmádenaan. Olen käynyt Benalmádenassa kahdesti päiväseltään ja todennut sen olevan erinomainen päiväretkikohde. Ymmärrän kyllä, miksi moni palaa sinne myös pidemmälle lomalle tai arkea elämään yhä uudelleen. Esteettömyyttä tarvitsevan kannattaa huomioida, että Benalmádenassa on huomattavasti enemmän korkeusvaihteluita kuin esimerkiksi Fuengirolassa etenkin, jos aikoo liikkua laajemmin kaupungin alueella eikä vain rannan tuntumassa. Kokosin tähän artikkeliin kokemuksiani ja tietojani Benalmádenasta. Otan mielelläni vastaan myös sinun kokemuksesi, jos olet lomaillut kaupungissa ja katsellut sitä esteettömyydestä hyötyvän silmin.
Saapuminen ja Benalmádenan kolme aluetta
Benalmádena sijaitsee Espanjan aurinkorannikolla, Fuengirolan ja Torremolinoksen välissä. Málagan lentokenttä sijaitsee mukavan lähellä, noin kymmenen kilometrin päässä. Reilut kymmenen kilometriä on matkaa myös toiseen suuntaan Fuengirolaan. Lentokentältä Benalmádenaan pääsee lentokentältä napattavalla esteettömällä taksilla tai junalla. Junavaihtoehdossa kannattaa tosin huomioida rautatieaseman sijainti kauempana rannassa sijaitsevista hotelleista. Päiväretkelle Fuengirolan tai Málagan suunnasta juna on kuitenkin hyvä vaihtoehto, jos haluaa nähdä Benalmádenan eri alueita. Junan keskimmäinen vaunu on matalalattiainen ja vaunun ja laiturin väliin tulee automaattisesti luiska. Sähköpyörätuolillani junasta oli helppo nousta pois Benalmádenan asemalla. Jos pyörätuolissa on kovin pienet pyörät, kannattaa huomioida pieni laiturin ja luiskan väliin jäävä rako. Aseman hissi on hieman piilossa viimeisessä nurkassa ja se on melko pieni. Hissiin mennään asemalaiturilla päätyovesta ja sieltä poistutaan sivuovesta eli hississä pitää mahtua kääntymään. Tämä voi olla ongelma pidemmille sähkömopoille. Juna-asema sijaitsee Arroyo de la Mielin kaupunginosassa eli mäkien päällä rannasta katsottuna. Sekä Benalmádenan kaupungin sisällä että lähikaupunkien välejä kulkee myös esteettömiä paikallisbusseja. Luiskat niihin ovat paikoin jyrkkiä, sillä bussit eivät useinkaan aja lähelle jalkakäytävän reunusta eikä pysäkeillä aina edes ole jalkakäytävän korotusta.

Benalmádena koostuu kolmesta keskenään erilaisesta alueesta. Benalmádena Costa tarkoittaa rannan puoleista aluetta, jossa myös monet hotellit sijaitsevat. Sieltä löytyvät hiekkarannat, rantakatu ja kaupungin kuuluisa satama-alue. Arroyo de la Miel on kylämäinen alue rannan yläpuolella, noin kaksi kilometriä rantakadulta ylöspäin. Arroyo de la Mielissä sijaitsee myös Benalmádenan juna-asema. Kolmas alue, vanha andalusialainen valkoinen kylä Benalmádena Pueblo, sijaitsee korkealla vuoren rinteellä, noin viiden kilometrin päässä rannasta. Benalmádena Pueblossa en ole käynyt, joten siitä en tässä artikkelissa kerro.
Ostoksille ja syömään Arroy de la Mielin alueelle
Viimeisimmällä visiitilläni aloitimme avustajani Julian kanssa Benalmádenaan tutustumisen Arroy de la Mielin alueelta, johon junamme Fuengirolasta saapui. Asemalta ulos tullessa olimme samantien keskellä kauniita valkoisia rakennuksia ja eläväistä tunnelmaa. Meillä oli nälkä, joten päätimme ensin istahtaa syömään. Poikkesimme alueelta yhtä katua taaemmas ja bongasimme El Calamar -kalaravintolan, jonka terassilta kuului lupaavan kuuloinen espanjankielinen puheensorina. Kalmarin mukaan nimetty ravintola veti minua luonnollisesti puoleensa ja hyvä niin, sillä rosada frita, paistettu kala-annos oli erinomaisen hyvää. Arroy de la Mielin alueella on paljon ravintoloita, kauppoja ja alueen palveluita. Kauniit kukkaistutukset ja kukkivat puut tuovat alueelle erityistä kauneutta. Benalmádena on esimerkiksi Fuengirolaan verrattuna huolitellumpi ja kukikkaampi. Kaduilla on tasaista liikkua ja jalkakäytävien reunat on madallettu suojateiden kohdalta. Korkeusvaihteluita on hieman ja mäet jyrkkenevät, kun lähdetään kulkemaan kohti rantaa. Me pyörimme Arroy de la Mielissä jonkin aikaa ja lähdimme sitten laskeutumaan Av. Federico Garcia Lorca -katua pitkin kohti suosikkiani Parque de la Paloman puistoa.






Parque de la Paloma
Parque de la Paloma on iso puistoalue Arroy de la Mielin ja rannan välissä. Se on itsessään syy mennä Benalmádenaan ja puistossa voisi hyvin viettää lämpimän päivän vehreydestä, rauhallisesta kuljeskelusta ja vaikkapa piknikeväistä nauttien. Puistosta löytyy jokaiselle jotain. Lapsille on iso esteetön leikkipaikka ja runsaasti tilaa kirmailla. Puistosta bongasimme tällä kertaa ainakin erillisen kaktusalueen, paljon palmuja (muuta en oikeastaan tarvitsisikaan), vuohia, kanoja ja kukkoja, lammen, eväspaikkoja, kahvilat molemmissa päissä ja esteettömät vessat parissa kohtaa tavallisten vessojen yhteydestä. Puisto on rinteessä, joten mäkiä on, mutta valittavana on sekä jyrkempiä että loivia. Kuvat kertokoot enemmän.









Ranta-alue ja satama
Ranta-alueeseen tutustumisen aloitimme pienen punaisen Castillo El Bil-Bil -linnan luota. Linna toimii kulttuurikeskuksena, jossa on näyttelyitä, konsertteja ja taidetapahtumia. Jokin musiikkiesitys olisi ollut alkamassa linnan ulkopuolella, mutta emme jääneet nyt katsomaan sitä. Tapasin nimittäin Benalmádenassa asuvan Veran, jonka kanssa olimme muutama vuosi samalla verkossa järjestetyllä espanjan kielen kurssilla. Emme olleet koskaan nähneet livenä, joten olipa mukava tavata. Kävelimme yhdessä rantakatua pitkin kohti Benalmádena Marina -satama-aluetta. Rantakadulle pääsee luiskaa pitkin linnoituksen luota, mutta välistä en bongaillut esteettömiä paikkoja nousta ylös ennen 1,8 kilometrin päässä sijaitsevaa rantapaseon toista päätä. Rantakadun varrella on paljon ravintoloita ja kauppoja. Ranta näytti houkuttelevalta. Esteettömät alueet löytyvät netin mukaan linnoituksen toiselta puolelta Playa de Arroyo de la Mielistä sekä Malapesquerasta läheltä satamaa. Näitä en tarkemmin käynyt katsomassa. Matkan varrella näkyi myös laudoituksia hiekalle, vaikka ei varsinainen esteetön ranta avustuspalveluineen ollutkaan. Muutaman esteettömän vessan bongasin myös ja ravintoloissa niitä saattaisi olla lisääkin.





Benalmádenan satama on erikoinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Upeiden huvijahtien välissä kohoaa asuintaloja. Ravintoloita ja jäätelöbaareja on paljon, samoin joitakin houkuttelevia kauppoja. Ravintoloiden taso vaihtelee ja hinnoissakin on satamalisää, mutta tunnelmasta täytyy välillä maksaa. Istahdimme hetkeksi viinilasillisille satama-alueen päässä olevaan kahvilaan ennen kuin hyvästelimme Veran. Päätimme kävellä 1,8 kilometrin päähän El Pinillon juna-asemalle. Sitä ennen piipahdimme esteettömässä vessassa sataman läheisessä Mac Puerto Marina -hotellissa. Koko matka asemalle oli ylämäkeä, paikoin jyrkkääkin. Rantakatua pitkin olisi voinut kulkea vielä vajaat neljä kilometriä Torremolinokseen saakka, mutta koko päivän kulkeminen alkoi jo tuntua, joten suunnitelma jääköön ensi kertaan. Houkuttelevalta ja tasaisen leveältä näytti kuitenkin pitkä rantakatu, joka johtaa Carihuelan alueen läpi kohti Torremolinosta. Paikallisbussi olisi ollut vaihtoehto Fuengirolaan paluussa.



Esteettömät hotellit Benalmádenassa
En ole vielä koskaan yöpynyt Benalmádenassa, joten omakohtaista kokemusta hotelleista minulla ei ole. Jos suunnittelisin matkaa Benalmádenaan, lähtisin kartoittamaan tarkemmin näitä neljää hotellia, joissa on esteettömiä huoneita sekä allasnostin vähintään yhteen altaaseen. Kaikki sijaitsevat lähellä Benalmádenan satama-aluetta:
- Hotel Mac Puerto Marina. Olen kuullut hotellista hyviä kokemuksia muutamalta siellä vierailleelta pyörätuolinkäyttäjältä.
- Hotel Palmasol
- Hotel Palia la Roca
- Hotel Ocean House Costa del Sol by Melia (tämä on tosin jo Torremolinokseen päin)
Jos sinulla on omakohtaista kokemusta näistä tai muista Benalmádenan hotelleista, kerro ihmeessä!
Ensi kerralla ehkä myös nämä
- Teleférico Benalmádena kaapelivaunuajelu korkealle Benalmádenan ylle on mahdollinen alle 70 cm leveille pyörätuoleille. Sähköpyörätuolien käyttäjille jätetään nettisivujen ohjeistuksessa varaus sille, että kyytiin pääsy riippuu ”käyttäjän taidosta hallita tuoliaan” eli varmaan kyvystä tähdätä kapeasta aukosta sisään liikkuvaan vaunuun. Kaapelivaunun yläpäässä olevat reitit näköalapaikoille eivät ole esteettömiä, mutta Central Viewpointille pääsee. Vammainen henkilö, jonka vamma-aste on yli 33 %, on oikeutettu alennettuun lippuun ja saattaja pääsee maksutta. Viimeisimmän vierailumme aikana tuuli liikaa, mutta ensi kerralla aion kokeilla. Kaapelivaunuasema on ihan lähellä Benalmádena Arroy de la Mielin juna-asemaa. Lisätietoa Teleférico Benalmádenan sivulla.
- Benalmádena Pueblo korkealla sijaitsevaan Benalmádenan tunnelmallisimpaan ja vanhimpaan osaan pääsee paikallisbussilla tai taksilla. Se muistuttaa todennäköisesti hyvin paljon Mijas Puebloa, jossa vierailin (juttu tulossa) eli on todennäköisesti täynnä kauniita valkoisia rakennuksia, kapeita kujia ja ei niin täydellistä esteettömyyttä.
Visit Costa del Sol on tehnyt oppaan Costa del Solin alueen esteettömistä palveluista. Voit ladata sen Visit Costa del Solin sivuilta antamalla nimesi ja sähköpostiosoitteesi.
Lisää luettavaa esteettömästä Espanjasta

1 Comment
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
28.4.2024 at 11:57Parque de la Paloma puistoalue näyttää todella hienolta. Tykkään yleisesti kaktuksista todella paljon. Tuo Benalmádenan ranta-alue näyttää todella hienolta, erityisesti tuo rantakatu on todella kivan näköinen. Tuo Benalmádena Pueblo kuulostaa myös kuvauksesi perusteella oikein kivalta.