pohdinta

Vuosikymmenten taitteessa

Aloin miettiä, millaista elämäni oli 10 vuotta sitten, edellisen vuosikymmenen vaihtuessa vuoden 2009 lopussa. Spontaani reaktioni oli tulla lukemaan sen vuoden vuosiyhteenvetoa täältä Palmuasemalta. Palmuasemaa ei kuitenkaan tuolloin vielä ollut. Olen viime vuosina niin tottunut jakamaan ajatuksiani ja tallentamaan elämääni tänne, että tuntuu orvolta, ettei tiettyä aikakautta ole dokumentoitu. Kännykässä ei ollut kameraa ja varsinaisella kameralla otettuja valokuviakin on hyvin rajallisesti. Ei ollut Instagramia, eikä Facebookkiakaan pystynyt jatkuvasti vilkuilemaan kännykällä. Onneksi kuitenkin muistan paljon. Jos olisin kymmenen vuotta sitten kirjoittanut ennusteen kymmenen vuoden päähän, en usko, että se vastaisi kovin hyvin nykytilannetta. On tapahtunut niin paljon kaikkea, mistä en osannut vielä haaveilla. Kuitenkin, kun nyt mietin aikaa kymmenen vuotta taaksepäin, viitteitä tämän hetken suunnasta oli jo havaittavissa.

Valmistuin kesällä 2009 ammattikorkeakoulusta sosionomiksi ja aloitin kuukausi ennen valmistumistani, toukokuussa 2009, ensimmäisessä kokopäivätyössäni. Loin tuolloin matkatilin, johon siirsin joka kuukausi osan palkastani. Kohtasin työssäni eri-ikäisiä ihmisiä, joilla oli hyvin erilaisia lihassairauksia ja arjen haasteita, järjestin paljon erilaisia tapahtumia ja pieniä matkojakin, tarjosin tukea ja neuvontaa ja opin reilun kahden tuossa työssä viettämieni vuosien aikana aivan älyttömän paljon. Heti alusta alkaen kohtasin myös kysymyksiä liittyen siihen, voiko sairastumisen tai vammautumisen jälkeen enää matkustaa, mitkä ovat hyviä matkakohteita, mitä täytyy ottaa huomioon ja mistä saa tietoa esteettömästä matkailusta. Kymmenen vuotta sitten totesin, ettei oikein mistään.

Muutin tasan kymmenen vuotta sitten, joulukuussa 2009, ensimmäisen kerran asumaan siten, että avuntarpeeni mahdollistui täysin henkilökohtaisten avustajien avulla. Sitä ennen olin asunut neljä vuotta liikuntarajoitteisille opiskelijoille suunnatussa asumispalveluyksikössä. Silloinkin minulla oli henkilökohtainen avustaja opiskeluun ja vapaa-ajalle, mutta kotona ollessani apu tuli asumispalveluyksikön kautta. Kymmenen vuotta sitten palkkasin viisi uutta henkilökohtaista avustajaa, opettelin suunnittelemaan työvuorot niin, että minulla on henkilökohtainen avustaja ympäri vuorokauden ja muodostin itselleni entistä vahvemman työnantajan roolin. Nyt ajateltuna tuo hetki on ollut yksi merkittävimmistä nykyelämäni mahdollistajista. Siitä alkaen ei ole enää ollut väliä, missä milloinkin olen, eikä ole tarvinnut huolehtia avustajatuntien riittävyydestä matkoilla, sillä avuntarpeeni on ihan samanlaista kotona ja toisella puolella maailmaa. Osa noihin aikoihin palkkaamistani avustajista on edelleen luottomatka-avustajiani tai tekee minulle keikkatyötä toisen työn ohella. Olen löytänyt kymmenen vuoden aikana töihin upeita persoonia, jotka ovat mahdollistaneet niin arkeni sujumisen kuin unelmieni toteuttamisenkin.

Kymmenen vuotta sitten olin jo löytänyt matkailun ihanuuden. Vuodesta 2004 lähtien olin tehnyt yhden matkan vuodessa. Seuranani oli pääasiassa paras ystäväni Paula, joka toimi niihin aikoihin myös avustajanani. Meillä oli ihan mielettömän ihania, superhauskoja ja välillä vähän uhkarohkeitakin seikkailuja. Vuoden 2009 matka vei meidät Pariisiin ja Nizzaan. Olimme muutaman päivän Pariisissa, josta jatkoimme junalla Nizzaan. Tuo matka oli puhdasta ihanuutta. Mitä nyt tosin kävelimme Pariisissa matkalaukkujen kanssa pitkän matkan lentokentältä tullessamme, kun en ihan vielä osannut etsiä parhaita esteettömiä reittejä, myöhästyimme Nizzaan menevästä junasta, hotelli Pariisissa veloitti yöpymisestämme paljon sovittua enemmän, meinasimme jäädä jumiin Monacoon kaikkien bussien ollessa täynnä, todistimme ensimmäisenä hetkenämme Nizzassa tappelua jne. Nuo edellisellä vuosikymmenellä tehdyt ensimmäiset matkat ovat luoneet pohjan kaikille tämän hetken matkoilleni ja osaamiselleni.

Kovin laaja maailmani ei kuitenkaan vielä ollut. Kymmenen vuotta sitten siskoni oli perheineen muuttamassa hetkeksi Yhdysvaltoihin, New Jerseyyn. En koskaan vieraillut heidän luonaan, sillä ajatus siitä, että lentäisin Yhdysvaltoihin saakka tuntui vain kertakaikkiaan mahdottomalta. Muistan miettineeni, että jos vaihtaisin lentoa Islannissa, pitkä matka jakautuisi kahteen lyhyempään, mutta sekin jäi, sillä ajatus tuntui liian mahdottomalta ja matka ihan liian pitkältä. Nyt se tuntuu huvittavalta, sillä lento New Yorkiin on nyt mielessäni kohtuullisen lyhyt.

Elämäni eri osa-alueilla on tapahtunut kymmenen vuoden aikana vaihtelevasti muutoksia, hienoja ja vaikeampia. Erityisen suurelta tuntuu kuitenkin se, että olen luonut tämän vuosikymmenen aikana itselleni kokonaan uuden ammatin, intohimon ja elämäntavan. Olen kouluttautunut matkailualalle, tehnyt paljon töitä ja saanut edistää esteettömän matkailun asemaa. Ajattelen kuitenkin, että tämä kaikki on vasta alkua, lämmittelyä ja jotain paljon suurempaa on vasta tapahtumassa. Toivon, että seuraava vuosikymmen on siihen taas paljon valmiimpi. Toivon, että kymmenen vuoden kuluttua:

  1. Kaikkiin matkailualan koulutuksiin, kaikissa oppilaitoksissa, sisältyy pakollisena opetusta esteettömästä matkailusta.
  2. Eri tavoin vammaiset henkilöt ovat töissä matkailualalla, erilaisissa tehtävissä, matkailualan asiantuntijoina.
  3. Vammainen henkilö voi luotettavasti varata matkan mistä tahansa matkatoimistosta, sillä kaikissa on perusosaamista esteettömän matkailun erityiskysymyksistä ja valikoimissa olevien kohteiden esteettömyydestä. Vaativimpiin tarpeisiin on asiaan erikoistuneita matkatoimistoja.
  4. Jokaisen hotellin nettisivulla on kuvat ja videot esteettömästä huoneesta ja esteettömän huoneen voi varata nettisivuilta niin kuin muutkin huoneet. Esteettömiä huoneita on kaikissa hintaluokissa. Uusien ja remontoitavien hotellien esteettömiin huoneisiin on asennettu sähköisesti korkeussäädettävät wc-istuimet ja sängyt, jolloin väittely siitä, mikä on kenellekin esteetöntä, vähenee merkittävästi.
  5. Apuvälineiden kehityksessä on otettu entistä enemmän huomioon niiden toimivuus ja kestävyys muun muassa lentomatkustamisessa sekä helppo koottavuus.
  6. Kaikilla apuvälineillä saa mennä lentokoneen ovelle ja kaikki apuvälineet odottavat ovella nopeasti laskeutumisen jälkeen. Painavia apuvälineitä ei enää nosteta ruumaan ihmisvoimin, vaan kaikilla lentokentillä on tätä varten nostimia. Myös ihmisten nostamisessa hyödynnetään tarvittaessa lentokoneen olosuhteisiin soveltuvia nostoliinoja. Kehitystyö sen eteen, että apuvälineet saavat tulla matkustamoon on edennyt, mutta käytäntö siirtynee seuraaville vuosikymmenille.
  7. Esteettömiä busseja on suosituimmissa turistikohteissa niin paljon, että ne ovat hinnaltaan samanhintaisia kuin kaikki muutkin bussit ja sellainen voidaan varata ryhmälle kuin ryhmälle, eikä esteetön matka ole enää muita kalliimpi kalliiden kuljetusten vuoksi.
  8. Suomi on houkutteleva esteettömän matkailun maa ulkomailta tuleville turisteille. Suomen esteettömän matkailun mahdollisuuksista on helppo löytää tietoa ja meillä on olemassa esteettömiä palveluja koordinoiva yritys. Meillä on myös täysin esteetön joukkoliikenne, pitäen sisällään myös kaukoliikenteen linja-autot.
  9. Vammaispalvelut vastaavat nykyistä paremmin matkustavan henkilön tarpeisiin. Avustajan matkakulut ja matkalla tarvittavat tunnit myönnetään tarpeita vastaavasti ja nopeasti. Halukkaille tarjotaan mahdollisuus hyödyntää kohteissa olevia avustajapalveluita helposti esimerkiksi palvelusetelisysteemillä, jolloin vältytään maksamasta avustajan matkakuluja silloin, kun avustajan hankkiminen kohteesta on vammaiselle henkilölle toimiva ja mieleinen ratkaisu.
  10. Eri tavoin vammaiset henkilöt näkyvät matkailumarkkinoinnissa ja kaikille on selvää, ettei vamma tai sairaus ole este matkustamiselle.

Henkilökohtaisella tasolla toivon tietenkin olevani tavalla tai toisella mukana tekemässä kaikesta tästä totta. Kymmenen vuoden päästä olen vihdoin julkaissut kirjan (jos toisenkin) kaikesta tähän asti kokemastani. Innostavan kirjan, joka toimii myös oppimateriaalina matkailualan koulutuksena. Toimintasuunnitelmia on mielessäni paljonkin ja tulevalla vuosikymmenellä toivon voivani aiempaa enemmän panostaa niiden todeksitekemiseen. Ensimmäinen askel siihen on se, että vähennän vuoden vaihteessa työaikaani sosiaalialan työssäni. Aika kun on tällä hetkellä suurin vastustajani. Innostus on onneksi se, mikä yhdessä osaamisen kanssa johtaa parhaisiin tuloksiin ja juuri nyt olen tulevasta vuosikymmenestä todella innoissani. Varsinkin, kun todennäköisesti edessä on jälleen myös paljon kaikkea sellaista, mistä nyt en osaa haaveillakaan!

Mitä konkreettisia asioita esteettömässä matkailussa sinä toivoisit todeksi 10 vuoden päästä?

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply

    %d bloggaajaa tykkää tästä: