Aurinkorannikko Espanja Fuengirola

Parasta Fuengirolassa

Fuengirolassa tuli taas hetki, että oli vaikea ymmärtää, miksi ylipäänsä matkustan minnekään muualle, miksi en aina tule vain Fuengirolaan. Hetken muisteltuani mieleeni palasivat kyllä taas maailman muutkin mahdollisuudet, mutta silti Fuengirolassa on niin paljon hyvää, että haluan ehdottomasti ensi vuonna sinne taas uudestaan. Tässä päällimmäiset syyt!

1) Maailman esteettömin ranta?

Esteettömiä rantoja on monessa paikassa, erityisesti Espanjassa. Yleensä se tarkoittaa rannalla yhtä kohtaa, johon on tehty laatoitus pyörätuolin käyttäjiä ajatellen. Fuengirolassakin on tällainen ranta, mutta sen lisäksi oikeastaan jokaiselle rannalle pääsee. Betonilaatoitus kulkee useassa kohtaa rantakadulta lähelle merta ja siinä mahtuu myös ottamaan aurinkoa tai siirtymään vieressä olevalle aurinkotuolille, jos se on itselle mahdollista. Myös yleiset rantavessat ovat usein tilavia pyörätuolille ja wc-pöntön molemmin puolin on kaiteet. Yleisten vessojen tapaan ne olivat kyllä aika epäsiistejä. Varsinainen esteetön ranta sijaitsee Playa Los Bolichesin rannalla. Siellä on kaksi rantapyörätuolia mereen menemistä varten, nostolaite, kävelysauvoja rannalla kulkemista helpottamaan, kaksi esteetöntä vessaa ja iso laatoitus aurinkotuoleineen aurinkoa palvoville. Esimerkiksi Teneriffalla on todella hyviä hehkuttamiani esteettömiä rantoja, mutta Fuengirolan kaikkien rantojen esteettömyys päihittää Teneriffankin.

IMG_0832

IMG_0859

IMG_1037

IMG_0869

IMG_1003

2) Helppous

Fuengirolassa kaikki tuntui helpolta, lomailu ja elämä. Syitä oli monia. Kaikki alkoi oikeastaan jo Malagan lentokentällä, jossa sähköpyörätuolini odotti heti koneesta tullessani ja kaikki toimi nopeammin kuin ehkä ikinä missään. Siitä esteettömällä ja helpolla junayhteydellä Fuengirolaan. (Junamatkustamisesta voit lukea lisää muutama vuosi sitten kirjoittamastani jutusta.) Kaduilla oli todella helppo liikkua. Kaikkialla oli tasaista, kaikki tien ylitykset oli rampitettu ja leveällä rantakadulla niin kuin kaupunginkin kaduilla oli väljyyttä. Nautimme rantakadusta niin päivällä kuin ilta-auringossa illallisen jälkeen ja aina se oli yhtä ihanaa. En joutunut kohtaamaan ravintolaa tai kauppaa, johon en olisi päässyt, vaikka niitäkin toki kaupungissa on. Tällä reissulla myös ihanan toimiva asuntomme teki kaikesta erityisen helppoa. Suomenkielisiä palveluita emme hyödyntäneet asuntoamme lukuunottamatta, mutta niiden olemassaolo tekee varmasti monien kielitaidottomampien lomasta helppoa. Teimme myös itse viikostamme itsellemme mahdollisimman helpon, sillä viihdyimme rannalla, lounastimme usein ravintolassa kymmenen metrin päässä rantatuoleiltamme ja tutkin siinä löhötessämme meille illaksi ravintolat valmiiksi. Netin toimiminen nykyään Euroopassa samaan hintaan kuin kotonakin sekä monien kirjoittamat ravintola-arvostelut tekevät tiedon etsimisestä uskomattoman helppoa.

IMG_1089

IMG_0885

IMG_0904

3) Monipuolisuus

Tiedän, että tästä ollaan montaa mieltä. Minulle Fuengirola on kuitenkin iso alue, jota en nyt toisellakaan reissulla ehtinyt täysin tutkia. Los Bolichesin alueella on paljon suomalaista, mutta vielä enemmän pidän kaikesta siitä Fuengirolan keskustan ympärillä avautuvasta espanjalaisesta. Seurueessamme oli kaksi teini-ikäistä tyttöä, joita kiinnosti rannan lisäksi shoppailu. Isoon Miramar-ostoskeskukseen oli asunnoltamme alle kolmen kilometrin matka ja kuljimme sinne rantakatua pitkin kävellen. Ihana reitti! Samalla voi ihastella aivan ostoskeskuksen lähellä sijaitsevaa Castillo Sohail -linnoitusta. Miramarissa seurueemme sai sekaisin erityisesti halvoista hinnoistaan tunnettu Primark-vaatekauppa. Läheinen vesipuisto Aquamijas oli myös listallamme, mutta sinne emme lopulta päätyneet, joten sen esteettömyydestä ei ole kokemusta. Eläinpuisto Bioparcin testasin edellisellä reissullamme vuonna 2014 ja se toimi hyvin myös pyörätuolilla. Lapsiperheitä ajatellen Fuengirolassa on siellä täällä pieniä leikkipaikkoja. Yksi iso sellainen sijaitsi asuntomme läheisyydessä Plaza Miguel Marquezin vieressä ja oli vierailumme aikaan remontissa. Pian se on siis varmasti erinomainen. Myös rannat olivat lapsiystävällisiä, samoin asenne lapsia kohtaan.

IMG_0926

IMG_0875

IMG_0977

IMG_0959

IMG_1073

4) Ravintolat

Hyvä ruoka on osa onnistunutta lomakokemusta. Teimme ruokaa paljon asunnollamme, mutta muutamaa ravintolaa voin tämän kokemuksen perusteella suositella. Ensinnäkin italialainen Casa Mavi (106, Av. de los Boliches). Pieni, tunnelmallinen ravintola, jossa oli todella hyvät pizzat ja pastat. Tämän lisäksi ravintolan ovella on pyörätuolisymbolilla varustettu kyltti ja tieto (hieman hauskalla suomen kielellä), että sisältä löytyvät luiskat oven porrasta varten. Hetkessä ne oli asetettu minulle ja palvelu oli muutenkin todella hyvää. Ravintolassa on myös inva-wc (kuva alla), joka ei ole kovin suuri tilaihme, mutta toimii ainakin osalle. Kyseessä on pieni ravintola, mutta silti pyörätuolilla liikkuvat on huomioitu näin erinomaisesti, että tämä ansaitsee maininnan erittäin hyvän ruuan lisäksi myös tästä syystä.

italialainen

CFSX8796

PMIT3832

Argentiinalaiseen Parrilla Cosquin -ravintolaan (Calle Poeta Salvador Rueda, 80) ihastuin jo edellisellä reissulla ja sinne halusimme palata ensimmäisenä ravintolailtanamme. Ravintola on niin ikään melko pieni, mutta sisään pääsee hyvin kiinteää ramppia pitkin. Pöytäämme tuli lopulta osalle sisäfileepihvi ja lopuille kanaa. Molemmat annokset olivat parasta vastaavaa aikoihin. Ravintola on Tripadvisorin Fuengirolan pihviravintoloiden listalla sijalla 2. Pakko oli siksi testata myös ykkössijaa pitävä Poncho’s (Calle de Martinez Catena 24 | Edf. Sol y Playa Loc. 24). Sinnekin on esteetön sisäänkäynti, mutta me nautimme lämpimästä illasta ulkoterassilla. Sisäfileepihvi oli kyllä todella hyvä, mutta ei ehkä aivan päihittänyt Cosquinin vastaavaa. Kanassa Cosquin veti kirkkaammin voiton. Hintataso oli molemmissa samaa luokkaa. Sisäfileepihvi noin 22 euroa, kana noin 10 euroa. Siihen päälle vielä ihanat parin euron viinilasilliset, veljelleni kolmen euron olut ja tytöille colat. Viimeisenä päivänä ennen lentokentälle lähtöä nautimme vielä lounaan rantakadun Los Naufragos -kalaravintolassa, jossa vakiokalani Grilled Sole ei pettänyt odotuksia.

5) Malagan läheisyys

Ihan vaan koska Malaga on parhautta. Rantalomaa kaipaavalle Fuengirola on hyvä valinta, vaikka Malagassakin on toki ranta. Malagassa kannattaa kuitenkin ehdottomasti käydä, esimerkiksi päiväretkellä, niin kuin me tällä kertaa. Päivä painottui nuorison toiveesta shoppailuun, mutta ehdimme fiilistellä aamiaista ihanalla aukiolla, kävellä satamakadun ja palmupuiston läpi ja käydä rannalla, jossa oli kuitenkin silloin juuri pilvistä ja aika viileää, vaikka muuten saimmekin nauttia koko viikon hyvästä säästä. Junamatka Fuengirolasta Malagaan kestää 45 minuuttia ja maksoi 3,60 euroa. Aiemmat Malaga-juttuni löydät täältä.

IMG_1100

NQUZ8656

IMG_1113

IMG_1140

ANZQ5028

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

%d bloggaajaa tykkää tästä: