Päämäärätön päivä auringon alla
Parasta lomassa on se, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tänään on vietetty juuri sellaista päivää. Unta, hyvä aamiainen,…
26.3.2014Parasta lomassa on se, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tänään on vietetty juuri sellaista päivää. Unta, hyvä aamiainen,…
26.3.2014Terveiset Fuengirolan pimentyneestä illasta! Kymmenennen kerroksen hotellihuoneestamme näkyy hieno valomeri vuorille päin. Ihan oikea meri hurmasi tänään jo moneen otteeseen…
25.3.2014Kulunut viikko on ollut oikein hyvä. Monta viikkoa kestänyt kiire rauhoittui päivä päivältä enemmän normaaliksi työtahdiksi ja samalla päästä…
23.3.2014Viikon loma Portugalin Monte Gordossa elokuussa 2008 sisälsi myös visiitit Portugalin Vila Real de Santo Antoniossa sekä joen toisella…
10.3.2014Kävithän lukemassa jo Portugali-sarjan ensimmäisen osan? Sen, jossa nuorena ja nättinä seikkailtiin Monte Gordossa elokussa 2008? Hyvä, sillä…
2.3.2014Lähdin elokuun lopussa 2008 viikoksi Portugalin Monte Gordoon jatkamaan kesää rakkaan ystäväni Paulan kanssa. Tuo reissu ei ole aiemmin Palmuasemalle…
24.2.2014Tänään oli taas yksi vuoden merkkiaamuista. Töihin lähtiessäni nimittäin huomasin, että on valoisaa. Helmikuussa mieltäni piristää myös aina…
13.2.2014Muistatte ehkä, kun syyskuussa hehkutin kahta uutta kielikurssiani. Aloitin sekä espanjan että italian alkeiskurssit tavoitteenani osata tänä vuonna…
23.1.2014Joka päivä on uusi alku. Kummasti kuitenkin vuoden ensimmäinen päivä tuntuu suuremmalta kuin muut päivät. Se tuntuu huomattavasti…
1.1.2014